Terapeutti-Ville jää sairauslomalle – "Sairain työyhteisö, missä olen ollut"

LK171024 VILLE MERINEN
Ville Merinen kuvattuna eduskunnan kyselytunnilla 10. lokakuuta.Lehtikuva
Julkaistu 17.10.2024 14:25(Päivitetty 17.10.2024 14:30)

Sara Güven

sara.guven@mtv.fi

Kansanedustaja Ville Merinen jää sairauslomalle. Hän kertoo asiasta Instagramissa.

Ensimmäisen kauden kansanedustaja Ville Merinen (sd.) kertoo sosiaalisessa mediassa jäävänsä sairauslomalle. Hän kertoi asiasta Instagramin tarinat-osiossa puoli kahden aikoihin torstaina. Instagramin tarinat katoavat 24 tunnin jälkeen julkaisusta.

– Olen miettinyt kaksi syksyä. Olenko minä viallinen vai oikeassa oleva ihminen, kun en kestä sotevaliokunnan meininkiä, Merinen kirjoittaa julkaisussaan.

Merinen on ollut vuodesta 2023 alkaen eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen.

– Tulin siihen johtopäätökseen. En ole viallinen. Olen itseasiassa yksi tän talon vahvimpia. Ei tuota kuulukaan kestää. Sairain työyhteisö, missä olen ollut. Lammas katselee sivusta, kun ihmisten katseet menee mykäksi, hän avaa asiaa.

Hän kertoo julkaisussaan laittavansa itsensä "parempaan kuntoon". Hän myös lisää julkaisunsa lopuksi, että "Terapeuttiville ei oo lammas".

Merinen on laittanut julkaisuunsa myös kuvakaappauksen Helsingin Sanomien torstaina aamulla julkaistusta artikkelista, jossa käsitellään sosiaali- ja terveysvaliokunnan huonoa työilmapiiriä.

Merinen on ammatiltaan psykoterapeutti ja hänet tunnetaan sosiaalisessa mediassa Terapeutti-Villenä. Hän on ollut aktiivinen niin Instagramissa kuin Tiktokissa myös kansanedustajana ja jakanut kansanedustaja työnsä ohella esimerkiksi mielenterveyteen liittyvää sisältöä.

Torstaina hän kertoikin jäävänsä myös tauolle sosiaalisessa mediassa. Tämä vaikuttaa päivityksen perusteella olevan sosiaali- ja terveysvaliokunnan ohella syynä sairauslomalle.

Päivityksessään Merinen kirjoitti myös, että "äitini on sairastunut vakavasti".

Merinen kertoi vuoden 2023 lokakuussa MTV Uutisille äitinsä parantuneen syövästä.

Lue myös: Terapeutti Villen äiti selviytyi syövästä: "Tämä on ollut kahden vuoden matka"

"Terapeutti-Ville" puhkesi kyyneliin eduskunnan edessä: "Täällä on jotenkin ahdistava tunnelma puhua"

Ville Merinen tunteikkaasta puheestaan eduskunnassa: ”Ehkä rohkeinta mitä olen koskaan tehnyt”

Tuoreimmat aiheesta

Eduskunta