Kim Sainio kertoo tuoreessa Instagram-postauksessaan sairauteensa liittyviä ajatuksiaan.
Radio Rockin Korporaatio-ohjelman juontaja Kim Sainio on kertonut julkisuudessa avoimesti elämästään MS-taudin kanssa. Vuonna 2020 hän kertoi suorassa radiolähetyksessä saaneensa diagnoosin MS-taudista vuonna 2006.
– Tätähän ei tarvitsisi ihmisen tehdä, mutta koen välttämättömäksi sanoa tämän. Olen umpikyllästynyt näyttelemään jotain sellaista, mitä en ole. Näytelmä on nyt loppu siltä osalta, että aion tulla ensimmäistä kertaa julkisesti ulos, hän alusti tuolloin.
– Vuodesta 2006 asti tämä on ollut mukana. Silloin todettiin minulla MS-tauti, hän kertoi.
MS-tauti on liikunta- ja toimintakykyyn vaikuttava keskushermoston sairaus. Terveyskirjaston mukaan kyseessä on autoimmuunitauti, jossa elimistö hyökkää omia kudoksia vastaan muodostamalla vasta-aineita. Vasta-aineet kohdistuvat aivojen tai selkäytimen valkean aineen hermohaarakkeita ja niitä ympäröivää myeliinivaippaa vastaan.
Sainio jakoi hiljattain Instagram-tililleen julkaisun, jonka sijainniksi on merkitty Meilahden tornisairaala. Julkaisussa hän kertoo sairauteen liittyvistä ajatuksistaan.
– Vaikka olenkin ikuista komiikkaa ja mustan leppeää ironiaa pullollaan. Suosikkikohteena tietysti minä itse. Vaikka "läppä" lentää ja on kiva käydä oman itsensä ja ominaisuuksieni kimppuun äärimmäisellä röyhkeydellä, asioilla on aina välillä myös nöyrähkö kääntöpuoli, hän kirjoittaa julkaisussaan.
– Keho on kahleissa, mutta mieli on vapaa. Mieleni kysyy maailmalta juuri tällä hetkellä "miksi?".
Uskoakseni vastaan tähän tunnin päästä itselleni jotenkin hauskasti ja hieman hymyilen.
Toivottavasti, hän päättää tekstinsä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Julkaisun kommenttikenttä on täyttynyt lempeistä ja kannustavista viesteistä.
– Olet ajatuksissani, juontaja Kimmo Vehviläinen kirjoittaa.
– Halaus, Kim! toinen someseuraaja kommentoi.
– Tsemppiä ja isosti, kolmas toivottaa.
Sainio kertoi sairaudestaan Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa syksyllä 2023. Tuolloin hän kertoi sairastavansa MS-taudin hitaasti etenevää tautimuotoa ja ottavansa päivän kerrallaan.
– Minulla on selvästi hitaasti etenevä tautimuoto ja viimeisen vuoden aikana on otettu sellainen nopeampi syöksy heikompaan suuntaan. Tässä on tarvittu vähän apulaitteita ja uudelleen myllättyä mieltä. Olen joutunut harjoittelemaan, että mitenkä nyt tämän hetken sairauden tilanteen kanssa eletään, hän kertoi tuolloin.
Näet koko haastattelun yllä olevalta videolta!