Töihin palannut Terapeutti-Ville avoimena uupumusoireistaan: "Kun tulin autolle, kaikki ovet olivat selällään"

11:01img
Ville Merinen kertoo uupumuksen oireilleen ennen sairauslomalle jäämistä esimerkiksi lähimuistin heikkoutena.
Julkaistu 12.11.2024 19:54
Toimittajan kuva
Salla Hekkala

salla.hekkala@mtv.fi

Kansanedustaja Ville Merinen jäi sairauslomalle lokakuun puolessa välissä. Syiksi hän on kertonut sote-valiokunnan huonon ilmapiirin ja äitinsä vakavan sairauden.

Viikko sitten eduskuntatyöhön palannut Terapeutti-Ville eli Ville Merinen (sd.) kertoo Viiden jälkeen -ohjelmassa kansanedustajakollegoiden ottaneen hänet vastaan sairausloman jälkeen 99-prosenttisesti hyvin. Merinen kokee, että hänen tapauksestaan ollaan kuitenkin myös yritetty hyötyä.

– On sanottu törkeästikin. Se oli ehkä itselleni vähän yllätys, että tällaisen asian voi ottaa poliittiseen käyttöön, Merinen kertoo.

Merisen mukaan monelle oli šokki, että joku puhui työn epäkohdista ääneen eikä syyllistänyt vain vastustajia. Merinen on aiemmin kertonut sairauslomansa syyksi sote-valiokunnan huonon ilmapiirin ja äitinsä vakavan sairauden.

Merinen kertoo uupumuksen oireilleen ennen sairauslomalle jäämistä esimerkiksi lähimuistin heikkoutena.

– Kävin ostoksilla ja kun tulin autolle takaisin, kaikki auton ovet olivat selkosen selällään, Merinen kuvailee.

Kun unohtelu oli toistuvaa ja Meriläinen alkoi lisäksi heräillä aamuyöstä miettimään työasioita, tunnisti hän vaaran merkit.

– Koen, että jäin [sairauslomalle] hyvissä ajoin.

Lue myös: Terapeutti-Ville huolissaan terapeuttien puutteesta: "Hoidon pitäisi nopeutua ihan hirveästi"

Tuoreimmat aiheesta

Uupumus