Ranskassa vierailevien turistien määrä on pudonnut seitsemällä prosentilla tammikuusta, kertoi maan ulkoministeri Jean-Marc Ayrault.
Turisteja ovat karkottaneet terrori-iskut, huono sää ja liikennelakot.
Ranska on yksi maailman suosituimmista turistikohteista, ja maan bruttokansantuotteesta noin yhdeksän prosenttia tulee turismista.
– Iskut osittain selittävät laskevan trendin. Käsitys riskeistä on vaikuttanut osaan asiakkaista, etenkin rikkaisiin ja aasialaisiin, Ayrault sanoi.
Hänen mukaansa myös kehno taloustilanne esimerkiksi Venäjällä ja Brasiliassa ovat vaikuttaneet turistien määrään.
Virkakunta on toivonut, että trendi kääntyisi hyvin sujuneiden jalkapallon EM-kisojen jälkeen.