Thaimaa suuntaa katseensa varakkaisiin turisteihin – heitä halutaan maahan lisää

Turistit kävelevät rannalla suositulla Koh Samuin lomasaarella.
Tänä vuonna Thaimaassa on käynyt lähes 30 miljoonaa ulkomaista turistia.EPA
Julkaistu 25.12.2015 10:17

MTV UUTISET - STT - AFP

Thaimaa haluaa houkutella entistä enemmän varakkaita matkailijoita.

Palveluita on parannettava, jotta lomailijat pysyisivät maassa aiempaa pidempään ja kuluttaisivat lisää rahaa, sanoo turismista vastaava ministeri Kobkarn Wattanavrangkul.

Kohderyhmiä ovat erityisesti naiset, ylellisyysmatkailijat ja urheilua painottavat lomailijat.

Kobkarn toivoo, että matkailijoiden määrä nousee ensi vuonna 32 miljoonaan. Tänä vuonna maassa on käynyt lähes 30 miljoonaa ulkomaista turistia.

Turistit ovat Thaimaan taloudelle yhä tärkeämpiä, koska esimerkiksi riisin hinta on laskenut maailmanmarkkinoilla. Sotilasjuntta on luvannut toimia talouskasvun turvaamiseksi, mutta kasvun odotetaan jäävän tänä vuonna odotettua vaatimattomammaksi.

Sotilaat kaappasivat vallan viime vuoden toukokuussa, kun poliittisten ryhmittymien yhteenotot olivat lähes halvaannuttaneet maan. Levottomuudet nakersivat myös turismiteollisuutta, ja matkailijoiden määrä jäi viime vuonna noin 25 miljoonaan.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat