Uutistoimisto Bloombergin mukaan Tesla joutuu maksamaan viallisen auton ostajalle auton hinnan kolminkertaisena. Taustalla on Kiinan kuluttajansuojalaki.
Mikäli ostat käytetyn Teslan suoraan valmistajalta, on sinulla lupa odottaa, että auto on hyvässä kunnossa. Ainakin silloin, jos mitään hälyttävää sen historiasta ei ole kerrottu.
Pienet viat ja kosmeettiset virheet ovat käytetyssä autossa hyväksyttäviä, mikäli niistä on kerrottu, mutta todennäköisesti sinäkin nostaisit metelin, jos paljastuisi, että auto oli kolaroitu ja hitsattu takaisin kasaan, eikä asiasta olisi ollut mitään puhetta ennen kaupantekoa.
Näin kävi Teslan kiinalaiselle asiakkaalle, joka hankki käytetyn Model S:n suoraan Teslalta vuonna 2019 ja maksoi siitä noin 48 000 euroa. Autossa oli liuta vikoja ja se hajosi useaan otteeseen, kunnes omistaja sai lopulta selville, että kyseessä oli kolariauto, jonka C-pilari oli leikattu auki ja sitten hitsattu takaisin yhteen. Sama oli tehty takalokasuojalle.
LUE MYÖS: Tekniikan Maailman koeajo-Teslaan tuli kolhu – mitä valmistaja yritti salailla korjaamolla?
Auton hinta korvattiin kolminkertaisena
Kuluttaja haastoi Teslan oikeuteen. Puolueettoman tavarantarkastajan mukaan auton viat vaikuttivat olennaisesti muun muassa sen ajettavuuteen.
Kiinan kuluttajansuojalain mukaisesti ostajalle korvattiin auton ostohinta kolminkertaisena, koska yhtiö oli myynyt selvästi viallisen tuotteen.
Tesla myönsi, että auto oli ollut osallisena kolarissa tammikuussa 2019, mutta kiisti rakenteelliset vauriot. Uutistoimisto Bloombergin mukaan kalifornialaisvalmistaja aikoo valittaa oikeuden päätöksestä.
Teslan mukaan sen kauppaamissa käytetyissä autoissa ei ole tarkastuksissa havaittu rakenteellisia vaurioita ja autot "joko täyttävät tai ylittävät" tiukat standardit.
LUE MYÖS: Juuri kaupasta haetusta Teslasta tuli avoauto, kun sen lasikatto repeytyi kokonaan irti moottoritiellä – katso hämmentävä video
Lähteet: Bloomberg, Business Insider