Teuvan vedestä ei ole löytynyt enää kolibakteeria – vedenkeittokehotus purettu

8:05img
Huomenta Suomessa keskusteltiin marraskuussa vesijohtoverkoston huonosta kunnosta.
Julkaistu 20.12.2018 19:42

MTV UUTISET - STT

Talousveden keittokehotus purettiin torstaina Teuvalla Etelä-Pohjanmaalla. Kunnasta kerrotaan, ettei kolibakteereja enää löytynyt kahtena peräkkäisenä päivänä otetuista näytteistä.

Vettä piti alkuviikolla keittää osassa kuntaa, koska vesihuoltolaitoksen jakamasta vedestä löytyi vähäinen määrä määriä kolibakteereja. Keittokehotus koski kantatie 67:n eteläpuolella asuvia Teuvan vesihuollon asiakkaita, joita on hieman alle 3 000.

Viranomaiset eivät ole vielä saaneet selville, mistä kolibakteerit olivat veteen joutuneet.

Yhdyskuntarakenteen toimialajohtaja Jukka Palomäki sanoo, että toiminta jatkuu nyt normaalisti, mutta aluksi näytteitä otetaan tavallista tiheämmin.

– Otetaan varmuuden vuoksi tihennetty laadunvalvonta kolmen kuukauden ajan.

Terveydenhuoltoviranomaisten tiedossa ei ole, että joku olisi Teuvalla sairastunut talousveden vuoksi.

Tuoreimmat aiheesta

Ympäristövahingot