Usean viikon kateissa ollut, sittemmin löytynyt, oululainen 38-vuotias Lasse Saarela on edelleen karkotuskeskuksessa Thaimaassa.
Hänen äitinsä Rita Palola kertoo, että Lasse voi olosuhteisiin nähden hyvin. Saarelalla ei ole puhelinta, joten häneen ei saada henkilökohtaisesti yhteyttä.
– Hitaasti sieltä kyllä tippuu tietoa. Sain asiasta tekstiviestin eilen Thaimaan Suomen suurlähetystön konsulilta, joka oli käynyt häntä tapaamassa, Rita Palola kertoo.
Palola on kuitenkin tyytyväinen saatuaan edes hieman tietoa poikansa tilanteesta. Lasse oli ollut lomalla Thaimaassa. Omaiset Suomessa tiesivät Lassen olevan jo Bangkokin lentokentällä tulossa Suomeen, mutta sitten yhteys katkesi.
Lasse oli kadoksissa usean viikon ajan, ja omaiset ehtivät jo ilmoittaa asiasta poliisillekin. Muutama päivä sitten Lassesta saatin tieto, että hän on niin kutsutussa karkotuskeskuksessa Bangkokissa. Hän oli joutunut sinne, koska tiettävästi hänen viisuminsa aikaraja oli ylittynyt.
Kriisi- ja avustustiimin vetäjä Floora Kuparinen ulkoministeriön konsuliosastolta kertoo, että Thaimaassa on käytäntö, jonka mukaan viisumin salliman rajan oleskelussaan ylittävät henkilöt saatetaan sijoittaa niin kutsuttuun karkotuskeskukseen. Jos passi on kadonnut tai ylittänyt voimassaoloajan voidaan henkilö myös siirtää karkotuskeskuseen.
– Esimerkiksi viisumiasioissa on tietty maksu, joka pitää maksaa. Sitten kun se on hoidettu, niin maasta pääsee lähtemään, Kuparinen kertoo.
Lassen äiti Rita Palola ei kuitenkaan tiedä, koska poika pääsee palaamaan Suomeen. Karkotuskeskus ei ole vankila, mutta karu paikka se kuulemma on.
– Voi olla, että hän järjestelee siellä raha-asioitaan. Hänen pitää joka tapauksessa ostaa viisumi ja uusi lentolippu. Ilmeisesti karkotuskeskuksessa on muitakin suomalaisia, joten ehkä heille yritetään järjestää samaa lentoa, Palola tuumailee.