The Beatlesin jäsen John Lennon kuoli vuonna 1980.
The Beatlesin jäsen Sir Paul McCartneyn mukaan tänä vuonna ilmestyy yhtyeen viimeinen kappale, jossa on käytetty apuna tekoälyä. McCartney kertoi BBC:n Radio 4:n Today-ohjelman haastattelussa, miten tekoälyn avulla herätetään bändin edesmenneiden jäsenten John Lennonin ja George Harrisonin äänet henkiin.
Voit kuunnella Now and Then -kappaleen alta.
Lennon kuoli vuonna 1980 ja Harrison vuonna 2001.
McCartney kertoi, että yhtyeen viimeistä kappaletta varten heillä oli Lennonin tekemä demo.
– Työstimme sitä ja saimme sen juuri valmiiksi. Se julkaistaan tänä vuonna. Olemme pystyneet ottamaan Johnin äänen ja saamaan sen puhtaaksi tekoälyn avulla. Sen takia pystyimme miksaamaan äänitettä normaalisti, McCartney kertoi.
Vaikka McCartney ei ole paljon Internetissä, hän sanoi tietävänsä, että tekoälyä käytetään erilaisiin asioihin. Se on hänen mukaansa pelottavaa.
– Se on jotain, jota me kaikki käsittelemme tällä hetkellä ja yritämme tulla toimeen sen kanssa. Tekoälyllä on hyvä ja pelottava puoli, joten meidän täytyy vain nähdä, mihin se johtaa, McCartney sanoi.
Lähde: CNN