The New York Times -sanomalehti on ottanut kantaa Ruotsin koronatoimiin. Myös presidentti Donald Trump on kommentoinut maan tilannetta.
Kun koronavirus alkoi toden teolla levitä Euroopassa keväällä 2020, Ruotsin reaktio tilanteeseen ei ollut vain Euroopan vaan myös maailman mittakaavassa poikkeuksellinen. Maan hallitus ei asettanut kansalaisille juuri lainkaan arkielämän rajoitteita, toisin kuin tehtiin esimerkiksi kaikissa muissa Pohjoismaissa.
– Näin siinä kävi: ihmisiä on kuollut tuhansia enemmän kuin sulkutiloja määränneissä naapurimaissa, mutta Ruotsin talous on menestynyt aavistuksen paremmin, yhdysvaltalainen The New York Times -sanomalehti kirjoittaa.
Jutun otsikko kuuluu ”Ruotsista on tullut varoittava esimerkki maailmalle”.
– He eivät saavuttaneet kirjaimellisesti mitään, kommentoi lehdelle kansainvälisen talouden tutkija Jacob F. Kirkegaard.
– Se on itseaiheutettu haava, eikä heillä ole mitään taloudellisia hyötyjä.
Kuolonuhreja suhteellisesti enemmän kuin USA:ssa
Lehti vertaa Ruotsin koronauhrilukua Yhdysvaltain vastaavaan. Väkilukuun suhteutettuna Ruotsissa on kuollut 40 prosenttia enemmän ihmisiä viruksen aiheuttamaan tautiin kuin Yhdysvalloissa, jossa kuolonuhreja on ollut tähän mennessä 129 000.
Vastaavasti Suomeen verrattuna Ruotsissa on kuolonuhreja seitsemän kertaa enemmän. Ruotsissa on WHO:n mukaan menehtynyt tautiin 5 420 ihmistä.
Talousnäkymät eivät ole Ruotsissa sen paremmat kuin muuallakaan. Ruotsin keskuspankki odottaa maan talouden supistuvan tänä vuonna 4,5 prosenttia. Työttömyys nousi toukokuussa 9 prosenttiin.
Vertailun vuoksi Tanskassa maan keskuspankki ennakoi tälle vuodelle 4,1 prosentin talousnotkahdusta. Työttömyysprosentti toukokuussa oli 5,6. Tanskassa on väkilukuun suhteutettuna kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin vain kuudennes siitä mitä Ruotsissa.
Suomen valtiovarainministeriön kesäkuun taloudellinen katsaus ennustaa Suomen bkt:n vähenevän tänä vuonna 6,0 prosenttia. Vuoden 2020 työttömyysasteeksi arvioitiin 8,5 prosenttia.