Syntyvyys oli juuri lähtenyt nousuun Suomessa, kun korona iski – näin pandemia on vaikuttanut lapsihaaveisiin maailmalla: "Tämä voi olla yhtä iso mullistus kuin toinen maailmansota"

2:08img
Kerroimme tammikuussa raportista, jonka mukaan syntyvyys ei olekaan laskenut niin dramaattisella tavalla kuin pelättiin – katso, millainen tilanne Suomessa oli puoli vuotta sitten!
Julkaistu 26.06.2020 07:03

Jonna Kumpula

jonna.kumpula@mtv.fi

Koronaviruspandemian uskotaan vaikuttavan negatiivisesti syntyvyyteen ympäri maailmaa. Suomessa, jossa syntyvyysluvut ovat olleet viime vuosikymmenen aikana erittäin alhaiset, vaikutukset voivat olla jopa dramaattiset. 

Syntyvyys on laskenut Suomessa viimeisen vuosikymmenen aikana jopa 25 prosenttia, ja trendi on ollut koko ajan laskeva. Monen yllätykseksi vuosi 2020 oli poikkeus murheelliseen tilastoon

Väestöliiton tutkimuslaitoksen tutkimusprofessori Anna Rotkirchin mukaan tänä vuonna lapsia on syntynyt selvästi enemmän kuin viime vuonna.

– Ennen kuin pandemia iski, tämä Suomen syntyvyyden jyrkkä lasku kääntyikin nousuun. Mutta se, oliko kyseessä vain pieni nytkähdys ja edessä on seuraava lasku, vai noustaanko ja miten korkealle, sitä emme vielä tiedä, hän pohtii. 

Lue myös: Suomessa kuoli alkuvuonna vähemmän ihmisiä kuin vuotta aiemmin – myös vauvoja syntyi enemmän

"Olemme hyvin haavoittuvassa tilassa"

Syntyvyyden laskulle ei tarvitse syitä kaukaa hakea: kun työttömyys iskee, menoja on karsittava rahahanojen sulkeuduttua. 

Lasten kasvattaminen vaatii myös taloudellista pääomaa, minkä vuoksi työn menettäminen ja epävarmuus tulevaisuuden tuloista saavat lykkäämään lapsihaaveita. 

Taloudellisen epävarmuuden lisäksi koronaviruspandemian on huomattu vaikuttaneen avioerotilastoihin, mikä entisestään lisää riskiä syntyvyyden laskulle. 

Äidiksi tullaan Suomessa ensimmäisen kerran keskimäärin 29,4-vuotiaana. 

Lähde: Tilastokeskus

Puhumattakaan siitä, että Suomessa ensisynnyttäjät ovat varsin varttuneessa iässä moniin muihin maihin verrattuna. 

– Olemme hyvin haavoittuvassa tilassa, koska Suomessa syntyvyys on valmiiksi jo todella alhainen. Meillä on myös korkea keskimääräinen vanhemmaksi tuloikä, mikä tarkoittaa sitä, että ajallista pelivaraa on vähän, Rotkirch huomauttaa.

– Jos siis olet 35-vuotias ja sitten iskee pandemia ja konkurssi, aikaa on yksinkertaisesti todella vähän, hän jatkaa.  

Lue myös: Suomalaisten pelko työpaikan menetyksestä Pohjoismaiden korkein – 500 euron yllätysmeno olisi monelle mahdottomuus

"Väestölliset vaikutukset ovat dramaattisia"

Koronavirusepidemian todellisista vaikutuksista syntyvyyteen ei vielä tiedetä – varsinaiset vaikutukset näkyvät aikaisintaan loppuvuodesta. 

Rotkirch kuitenkin uskoo, että koronaviruspandemia tulee näkymään myös Suomessa negatiivisesti: Pandemia ei ole vielä ohi, eikä sen varsinaisia vaikutuksia osata edes ennustaa. 

– Tämä taloudellinen murros on paljon pahempi kuin talouskriisi vuonna 2008. Tämä voi olla yhtä iso mullistus taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti kuin toinen maailmansota – mutta elämme kuitenkin eri maailmassa.

Asiantuntijat kuitenkin uskovat, että alhaisella syntyvyydellä ja sen jyrkällä kasvulla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. 

– Suomen väestölliset haasteet ovat suuret. Jos syntyvyys laskee jyrkästi, väestölliset vaikutukset ovat dramaattisia. Ja niin ne ovatkin Suomessa, eikä sitä ehkä tajuta. Meillä on todella vähän nuoria ikäluokkia, tutkimusprofessori sanoo. 

Lue myös: Suomalaiset kokevat syntyvyyden laskun olevan seurausta muuttuneista toiveista – enemmistö ei usko, että kannustimet muuttaisivat perhehaaveita

Yhdysvalloissa jopa 500 000 vauvaa jää syntymättä

Toisin kuin Suomessa, Yhdysvalloissa syntyvyysluvut ovat olleet viime vuosina varsin korkeat. Viime viikolla julkaistun tutkimuksen mukaan koronaviruspandemia voi kuitenkin vähentää syntyvyyttä Yhdysvalloissa merkittävästi, kertoo CNN.

Asiantuntijoiden mukaan syntyneitä voi olla Yhdysvalloissa jopa 300 000–500 000 vähemmän kuin aiemmin odotettiin – kiitos maailmaa runnoneen koronaviruksen. 

Tutkimuksissa hyödynnetiin muun muassa Yhdysvalloissa työttömyystilastoja, jotka ovat kasvaneet räjähdysmäisesti koronapandemian aikana. 

Dataa verrattiin vuosien 2007–2009 aikaiseen taantumaan sekä vuoden 1918 influenssapandemiaan. Aihetta tutkineiden Brookings Institutionin ja March Didemin asiantuntijoiden mukaan sekä influenssapandemia että lama aiheuttivat syntyvyyden tasaisen laskun. 

– Kun aloimme miettiä asioita matematiikan näkökulmasta, huomasimme, että syntyvyys laski 10 prosenttia noin 9–10 kuukaudessa kuolleisuuspiikin jälkeen, äitien ja vauvojen terveyteen erikoistuneen March of Dimes -yhteisön lääketieteen asiantuntija ja sisätauteihin perehtynyt lääkäri, Rahul Gupta, kertaa CNN:lle. 

Lue myös: Asiantuntijat: Korona sai Yhdysvallat polvilleen – "Tilanne pitää saada hallintaan, eikä vain lievittää sitä"

OMA: Syntyvyyden lasku

Syntyvyys näyttäisi olevan laskussa niin Yhdysvalloissa kuin Euroopamnkin maissa.

Suomen kaltaista laskua pidetään radikaalina

Yhdysvaltalaisten asiantuntijoiden mukaan etäisyyden pitäminen toisiin ihmisiin sekä koronaviruksen aikaansaama jatkuva epävarmuus ja ahdistus vaikuttavat myös negatiivisesti ihmisten lisääntymiseen. 

Kriisin ja sen aiheuttaman työttömyyden jatkuessa asiantuntijat pelkäävätkin, että koronaviruspandemialla voi olla kauaskantoisia seuraamuksia. 

– 10–20 prosentin lasku muutaman tulevan vuoden aikana saattaisi todella aiheuttaa ongelmia. Taloudellisilla ja väestötieteellisillä vaikutuksilla, jotka raskauksien voimakkaasta laskusta aiheutuvat, voi olla valtavia vaikutuksia seuraavaan sukupolveen, minkä vuoksi tämä on tärkeä ja todella vakava asia, hän jatkaa.

Korona sai useat eurooppalaiset luopumaan lapsihaaveista kokonaan

Francesca Luppi, Bruno Arpino ja Alessandro Rosina tutkivat koronaviruspandemian vaikutuksia syntyvyyteen Euroopassa. Tutkimuksen kohdemaina olivat Ranska, Espanja, Italia sekä Iso-Britannia. 

Tutkimusaineistoa kerättiin 27.3.–7.4., ja tutkimuksen keskiössä olivat nuoret, 18–34-vuotiaat aikuiset. Iän lisäksi tutkimuksessa huomioitiin muun muassa vastaajan koulutus sekä tämän kotimaan koronavirustilanteen vakavuus. 

Tutkijat havaitsivat, että kaikissa edellä mainituissa maissa koronaviruspandemia oli vaikuttanut syntyvyyteen negatiivisesti – tulokset tosin erosivat toisistaan.

Lue myös: Miksi Italia epäonnistui koronan kriisipesäkkeiden eristämisessä? Hallituksen ja viranomaisten toimet syyttäjän syyniin: "Virheitä tehneiden täytyy maksaa"

Kaikkein suurimmin tauti näkyy Etelä-Euroopan maissa, joissa nuorten aikuisten työllisyys- ja syntyvyysluvut ovat laahanneet muiden Euroopan maiden perässä. Näissä maissa koronaviruspandemia iski kovimmin kevään aikana. 

Taloudellisten epävarmuuksien lisäksi sosiaalisen etäisyyden uskotaan vaikuttaneen perhesuunnitelmiin etenkin Italiassa ja Espanjassa, jossa sukulaiset – etenkin isovanhemmat – ovat merkittävä osa perhettä ja lastenhoitoa. 

Saksassa, Ranskassa ja Isossa-Britanniassa syntyvyydessä oli havaittu maltillisia muutoksia – monet kuitenkin suunnittelivat lykkäävänsä perheenlisäystä ensi vuoteen.

On kuitenkin merkillepantavaa, että kaikkein vahvimmin Italiassa pariskunnat ovat jopa luopuneet lapsihaaveistaan kokonaan.

Lue myös: Syntyvyys lähti nousuun vuosien jälkeen – asiantuntijat eri mieltä, miten korona tulee vaikuttamaan lukuihin

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

6:03img

Näillä konsteilla syntyvyys saadaan nousuun!

Lähteet: CNN, The Washington Post, Väestöliitto, Tilastokeskus

Tuoreimmat aiheesta

Syntyvyys