Therese Johaug vetäytyi viime hetken ilmoituksella Falunin maailmancupista. Kanssahiihtäjät kummastelevat norjalaistähden ratkaisua.
Therese Johaugin oli määrä sivakoida tänään lauantaina Falunissa maailmancupin 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökilpailu. Norjalainen ilmoitti kuitenkin perjantaina alle vuorokausi ennen kisaa, että hän ei paikalle saavu, vaan on harjoittelemassa Sjusjöenissä.
Johaug selvitti, ettei hän ole sairas, vaan haluaa priorisoida treenaamista ja välttää matkustamiseen liittyvää hässäkkää. Kauden päätavoitteena siintävät Trondheimin MM-kisat alkavat jo puolentoista viikon päästä, ja Johaugin ensimmäinen kaavailtu kilpailu on niissä reilun kahden viikon päästä sunnuntaina yhdistelmäkisassa.
Slind hämmästelee
Supertähden käänne aiheutti Dagbladetin mukaan kohun perjantai-iltapäivänä Falunissa. Yksi kovimmista kilpakumppaneista, Johaugin tällä kaudella useita kertoja voittanut Norjan maajoukkuekaveri Astrid Öyre Slind oli ihmeissään.
– Minusta se on todella outoa. Varsinkin kun ottaa huomioon, että hän hiihti Tourin saadakseen mahdollisimman paljon kilpailuja ennen MM-kisoja, ja sitten hän ei yhtäkkiä teekään niin lähimpänä ajankohtana. Hänellä on varmasti hyvä suunnitelma tämän takana, mutta en tiedä yhtään teitä enempää, Slind sanoi.
Hän pähkäili ratkaisun kielivän, että Johaug tietää, mitä tekee. Slind totesi Johaugin hiihtäneen monia mestaruuskisoja ja pystyvän säätelemään riittävästi kuntoaan.
Johaugilla tulee joka tapauksessa varsin pitkä kilpailutauko. Viimeksi hän hiihti kilpaa Norjan mestaruuskisoissa 18. tammikuuta.
Myös Andersson yllättyi
Ruotsin tähtiin lukeutuva Ebba Andersson sanoi olevansa niin ikään Johaugin vedosta yllättynyt.
– On hetki siitä, kun hän on kilpaillut. Minusta on kiva testata ensin itseäni vähän kilpailuissa, eivätkä MM-kisat ole ehkä paras paikka siihen. Samaan aikaan ymmärrän, että mukavuusalueen ulkopuolella matkustamisessa on riskinsä ja voi saada tartunnan, Andersson tuumi.
Andersson juuri hiihti lauantaisen kisan voittoon Falunissa.