THL: Itärajalla ensimmäiset EM-kisojen aikana testatut näytteet ovat deltamuunnosta

8:11img
Koronaviruksen deltavariantti leviää – THL:n asiantuntija kertoo, millaisesta muunnoksesta oikein on kyse ja miten vakava uhka se on.
Julkaistu 02.07.2021 14:41

MTV UUTISET – STT

Alustavat jalkapallon EM-kisojen aikana Venäjän rajalla testatut koronavirusnäytteet on todettu deltamuunnokseksi, kertoo THL.

Pienen otannan sekvensoinnissa on pystytty todentamaan jokaisen näytteen olevan herkemmin tarttuvaa muunnosta.

Maailman terveysjärjestö WHO on nostanut deltamuunnoksen huolestuttavien virusmuunnosten joukkoon, sillä nykyisen tiedon mukaan se on tehokkaasti leviävä.

Muunnos havaittiin ensimmäisen kerran Intiassa.

Suomessa muunnos tavattiin ensimmäisen kerran maaliskuussa 2021 matkustamiseen liittyvissä tapauksissa.

Lue myös: Tämä tiedetään Pietarissa leviävästä koronaviruksen delta-variantista: Kiertää rokotteita muita tehokkaammin

Deltavariantti valtaa alaa Suomessa – tuleeko koronan neljäs aalto?

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus