Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Simopekka Vänskä on todennut tänään useissa medioissa, että koronatartuntojen määrät ovat laskussa eri puolilla Suomea ja epidemia on seisahtanut.
Hänen mukaansa sairaalahoitoon joutuneiden ihmisten määrä on vähentynyt ja jos rajoitukset pidettäisiin sellaisina kuin ne nyt ovat, niin tapaukset voisivat vähentyä entisestään.
Aalto-yliopiston tilastotieteen apulaisprofessori Pauliina Ilmonen vahvistaa MTV Uutiset Livessä, että tartuntojen huippu voi olla ohi.
– Kun katsotaan näitä sairaala- ja tehohoidossa olevien määriä, niin siellä tosiaan näkyy pientä laskua, hän sanoo.
Ilmonen muistuttaa, että laskua on näkynyt toistaiseksi melko lyhyellä aikavälillä ja se on ollut aika pientä, joten se saattaa mennä myös satunnaisvaihtelun piikkiin.
– Mutta suunta on ainakin oikea. Ja onko se epidemian huippu saavutettu, niin tässä on erittäin oleellista se, että jatketaanko näitä rajoitustoimia.
– Sanoisin, että kyllä se on mahdollista edellyttäen, että nämä rajoitustoimet pidetään vähintäänkin yhtä tiukkoina kuin ne on nyt.
– Jos rajoituksia höllennetään, niin sitten tarina on tietysti aivan toinen.
Lue myös: MTV seuraa koronatilannetta kotimaassa: Suomessa on nyt yli 4000 todettua koronatapausta – määrä lisääntyi vuorokaudessa lähes 150:lla
Ilmosen mukaan parasta olisi pitää rajoitukset voimassa niin pitkään, että epidemia saataisiin pussitettua nolliin. Tarkkaa aikamäärettä hän ei osaa sanoa.
– Riippuu siitä, kuinka tiukkoja rajoitustoimet ovat. Ja hiukka siitä, mitä sen jälkeen tehdään.
– Mutta se, että me ollaan saatu tämä käyrä laskemaan, niin sen pitäisi jo kertoa meille, että epidemian tukahduttaminen on mahdollista. Mehän ollaan sillä tiellä.