Nuorempien ikäryhmien suhtautuminen rahapelaamiseen on muuttunut kielteisemmäksi, kun taas vanhempien ikäryhmien myönteisemmäksi, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreesta väestötutkimuksesta.
Tutkimuksen tiedot kerättiin viime vuonna.
Edeltävä vastaava tutkimus on vuodelta 2019.
Siihen verrattuna vanhemmilla ikäryhmillä eli 45–59- ja 60–74-vuotiailla asenteet ovat muuttuneet hieman myönteisemmiksi rahapelaamista kohtaan.
Nuorempien ikäryhmissä asenteet puolestaan muuttuivat kielteisemmiksi sekä lyhyemmällä että pidemmällä ajanjaksolla.
Suhtautuminen pääosin kielteistä
Suomalaiset suhtautuvat rahapelaamiseen pääosin kielteisesti.
Vastaajista 90 prosenttia katsoi, että rahapelien pelaamiseen ei pitäisi kannustaa.
Vain joka viides vastaaja uskoi, että rahapelaaminen on kaiken kaikkiaan hyväksi yhteiskunnalle.
Kuitenkin lähes 60 prosenttia oli sitä mieltä, että ihmisillä on oikeus pelata rahapelejä milloin vain.
THL:n tutkimukseen osallistui viime vuonna noin 6 000 Manner-Suomessa asuvaa 15–74-vuotiasta.
Ongelmapelaaminen kasvanut
THL:n tutkimuksen mukaan ongelmapelaamisen määrä on kasvanut.
Viime vuonna neljä prosenttia suomalaisista pelasi kohtalaisen riskin tai ongelmapelaamisen tasolla.
Määrä on kasvanut verrattuna vuosien 2019 ja 2011 tutkimuksiin.
Tulos tarkoittaa, että noin 150 000 mannersuomalaisella on rahapeliongelma, joka aiheuttaa pelaajalle joko yksittäisiä tai merkittäviä haittoja ja riippuvuuden oireita.
Yleisin ongelma on miehillä ja nuorilla aikuisilla.
– Pysäyttävää on, että nuorten aikuisten peliongelma ei ole vähentynyt ja miesten peliongelma on jopa lisääntynyt, vaikka heidän rahapelaamisensa on vähentynyt, THL:n tutkija Tanja Grönroos sanoo tiedotteessa.
Grönroosin mukaan peliongelmien kasvua saattaa selittää se, että miehet ja nuoret aikuiset suosivat haitalliseksi tiedettyjä nopeatempoisia ja netissä pelattavia pelejä, mukaan lukien Veikkauksen yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisia nettipelejä.
Yksinoikeusjärjestelmää kannatetaan
Rahapelejä pelanneiden määrä pieneni edelliseen tutkimukseen verrattuna.
Mannersuomalaisista 15–74-vuotiaista 70 prosenttia oli pelannut rahapelejä viimeisen vuoden aikana.
Tämä tarkoittaa väestötasolla noin 2,5 miljoonaa ihmistä.
Rahapelaaminen oli yleisintä miehillä ja 45–59-vuotiailla.
Erityisen yleistä on nettipelaaminen. Viime vuonna 44 prosenttia pelasi rahapelejä internetissä.
Veikkauksen ulkopuolisia nettirahapelejä pelasi seitsemän prosenttia suomalaisista.
Tämä osuus sisälsi Pafin (Ålands Penningautomatförening) ja ulkomaisten pelintarjoajien nettipelit.
Tutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia vastaajista katsoi, että Veikkauksen yksinoikeusjärjestelmä on hyvä tapa rajoittaa rahapelaamisen haittoja.
Yksinoikeusjärjestelmän kannatus haittojen ehkäisijänä on kasvanut lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.
Naisista 82 prosenttia ja miehistä 65 kannatti yksinoikeusjärjestelmää.
Uusimmat
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:54
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levinnyt myös maastoon
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:03
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
Lataa lisää