Kun kuljettajalle annetaan mahdollisuus irrottaa kädet ratista ajon aikana, tullaan vapautuneita raajoja käyttämään liikenneturvallisuuden kannalta vähemmän järkeviin tekoihin.
Autonomiset autot tulevat vapauttamaan kuljettajat tuotteliaampiin tehtäviin sillä välin, kun ajoneuvo siirtyy paikasta A paikkaan B. On jopa arvioitu, että seksityöläiset tulevat siirtymään hotelleista robottiautoihin teknologian kehittyessä.
Muun muassa yhdysvaltalaisen Teslan ajoneuvot pystyvät ajamaan lyhyitä matkoja ilman kuljettajan puuttumista peliin, mikä on maailmalla johtanut vaarallisiinkin yrityksiin rentoutua matkan aikana. Olemme uutisoineet muun muassa pelkääjän paikalle kesken ajon hypänneestä kuskista sekä ratin takana sikeitä vetäneestä sankarista.
Nämä suoritteet eivät kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen, mitä eräs aikuisviihteen parissa leipänsä ansaitseva kaksikko teki.
Aikuisviihdesivusto Pornhubiin nimittäin ladattiin huhtikuun lopulla klippi pornoleffasta, jossa harrastetaan sitä itseään Autopilot-moodissa olevassa Teslassa.
Video on kiinnostanut laajalti, sillä "Tesla" nousi toukokuun alussa maailman suosituimman aikuisviihdesivuston ykköshakusanaksi.
Myös Pornhub itse vitsaili suositulla videolla Instagramissa:
– Kerromme sinusta Elon Muskille, koska et pitänyt molempia käsiä ratilla Autopilot-toiminto aktivoituna, Pornhubin sometiimi sanaili.
Lue myös: Seksin harrastaminen Ladan takapenkillä johti nuoren parin kuolemaan
Tesla on säännöllisesti joutunut muistuttelemaan, ettei sen Autopilot-ominaisuus ole nimestään huolimatta täydellinen autopilotti. Kuljettajan on pidettävä kädet ohjauspyörällä ja tarkkailtava liikennettä, vaikka auto varsinaiset ohjausliikkeet tekeekin.
Lähde: Gizmodo