Avokadoa pidetään erityisen terveellisenä hedelmänä ja sen hyviä rasvoja ylistetään terveysjulkaisuissa ympäri maailmaa. Avokado sopii kuitenkin muuhunkin kuin vain lautaselle, sillä hedelmä voi olla suureksi avuksi myös kauneudenhoidossa.
Avokadosta voi olla hyötyä muuallakin kuin keittiössä. Ominaisuuksiltaan ainutlaatuisen hedelmän hyödyntäminen kauneudenhoidossa on helppoa – ja ennen kaikkea palkitsevaa.
Keskiamerikkalaista ihmehedelmää, avokadoa on vuosien saatossa hyödynnetty erilaisissa kosmetiikkatuotteissa. Kauneuden- ja hiustenhoidossa avokado tunnetaan erityisen hyvin siitä, että avokadon ominaisuudet pehmentävät ja nuorentavat.
Hellä silmähoito
Avokadojen avulla on mahdollista päästä eroon silmäpusseista ja tummista silmänalusista. Silmähoito on myös äärettömän helppo toteuttaa. Kuorinnan ja kiven poistamisen jälkeen avokado viipaloidaan ja viipaleet asetellaan silmien ympärille. 20 minuutin vaikutusajan jälkeen hedelmä on raikastanut silmät, ja vähentänyt turvotusta alueella.
Kosteuttava hiusnaamio
Ilmojen kylmetessä iho ja hiukset usein kuivuvat tavallista enemmän. Avokado-hiusnaamio auttaa kosteuttamaan säiden kuivattamia hiuksia tehokkaasti. Astiassa muussatun avokadon, oliiviöljyn ja karitevoin sekoitus tekee hiuksille ihmeitä. Kun tahna on vaikuttanut hiusten latvoissa 30 minuuttia, ovat kuivat latvat tipotiessään.
Kuoriva kasvonaamio
Kylmien kelien kuivattaman ihon pelastus ovat erilaiset kuorinta-aineet, joiden avulla kuolleesta ihosolukosta pääsee eroon ja ihon kosteuttaminen helpottuu. Kuivalle iholle sopiva kuoriva kasvonaamio on mahdollista sekoittaa kaupan tuotteiden lisäksi avokadosta, sokerista, munanvalkuaisesta ja sitruunamehusta. Pyörivin liikkein kasvoille levitetyn naamion on hyvä antaa vaikuttaa vartin verran kasvoilla ennen huuhtelua. Säännöllinen avokadonaamion käyttö edesauttaa ihon kosteustasapainon säilymistä.
Lue myös:
8 kauneustuotetta, jotka jokaisen naisen tulisi omistaa
Talvinen kauneudenhoito: Taistele kuivuutta vastaan näillä konsteilla
Säteilevä Karita Tykkä: Tähän kannattaa kauneudenhoidossa luottaa!
AVA
Lähde: Health.com
Kuva: Shutterstock