Detroit Red Wingsin laitahyökkääjä Teemu Pulkkinen on yksi Suomen joukkueen kiinnostavimpia pelaajia ensi perjantaina alkavissa jääkiekon MM-kisoissa. MTV kokosi yksitoista pointtia taitavasta, mutta hieman arvaamattomasta hyökkääjästä.
1. Teemu Pulkkinen, 24, on syntynyt Vantaalla ja on Jokerien juniorimyllyn kasvatti. Hän pelasi joukkueessa SM-liigaa vuosina 2010–2013 ja osan kaudesta 2009–2010.
2. Laiturin ensimmäinen kokonainen kausi 2010–2011 SM-liigassa oli huima, kun Pulkkinen iski 55 ottelussa tehot 18+36. Hänet valittiin liigan vuoden tulokkaaksi ja 36 syöttöpistettä oli tulokkaiden uusi ennätys SM-liigassa.
3. Keväällä 2012 Pulkkisen ympärillä pyöri kohu, kun Jokerit hyllytti nuoren hyökkääjän ennen pudotuspelejä, vaikka hän oli runkosarjassa joukkueensa parhaita pistemiehiä. Hän esiintyi päätöskierroksilla heikosti ja komennettiin yllättäen A-nuorten finaaliotteluun HIFK:ta vastaan. Lopulta Pulkkinen oli mukana neljässä pudotuspelissä SM-liigassa.
4. Lempinimellä ”Pulu” tunnetun Pulkkisen erityisenä vahvuutena pidetään laukausta, jota saatiin ihailla tiistain harjoitusottelussa USA:ta vastaan. Suomalaispelaaja teki ottelussa kaksi maalia. Laukaus on sekä tarkka että painava. Hän pystyy luoviin ratkaisuihin ja rakentamaan peliä.
5. Pulkkinen ei ole Mikko Koivun kaltainen kahden suunnan hyökkääjä. Miehen heikkoudet löytyvätkin puolustuspäästä ja luistelusta. Jokeriaikoina Pulkkisen asenne herätti kysymyksiä, mutta sittemmin hän on kypsynyt.
6. Pulkkinen on suhteellisen pienikokoinen pelaaja: 179 senttiä 83 kiloa.
7. Detroit Red Wings varasi Pulkkisen numerolla 111. Kaudet Detroitissa ovat olleet repaleisia ja loukkaantumisten sävyttämiä. Hän on saanut näyttöpaikkoja harvoin ja joutunut pelaamaan paljon AHL-joukkue Grand Rapids Griffinsissä. Päättyneellä kaudella Pulkkinen kuitenkin vakiinnutti paikkaansa taalaliigassa.
8. NHL:ssä Pulkkinen on pelannut yhteensä 70 ottelua, jossa hän on nakuttanut 11 maalia ja antanut 9 syöttöä.
9. Pulkkisella on taipumusta tuittupäisyyteen. Viime talvena hän nahisteli Detroitin harjoituksissa itseään huomattavasti isokokoisemman Brendan Smithin kanssa. Joukkuekaverit erottivat lopulta riitapukarit toisistaan.
10. Pulkkisen debyyttiottelu Detroitissa vuonna 2013 päättyi karmeasti, kun kova näyttämisenhalu läikkyi yli. Pulkkinen taklasi harjoitusottelussa Chicago Blackhawksin Michael Kostkan rumasti päin laitaa. Lieventävä asianhaara on kuitenkin se, että Kostka käänsi selkänsä ennen taklausta. Joka tapauksessa Pulkkinen sai erittäin vaarallisesta tilanteesta neljän ottelun pelikiellon. Kostka jätti kentän, eikä palannut enää ottelun aikana kaukaloon. Videon taklauksesta voi katsoa tästä linkistä.
11. Pulkkinen sai viime marraskuussa noin 1900 euron sakot sukeltamisesta. Hyökkääjää oli varoitettu sukeltelusta jo lokakuun ottelussa.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.