Salaisia asiakirjoja Israelin kostoiskusta levisi sosiaaliseen mediaan

Yhdysvaltalaisviranomaisilla ei ole tiedossa, mikä tietovuodon lähde on ollut, mutta asiakirjojen on vahvistettu olevan aitoja.

Yhdysvaltalaisten tiedusteluasiakirjojen vuoto on paljastanut, millaisia valmisteluja Israel on tehnyt Iraniin kohdistuvaa vastaiskuaan varten.

Asiasta uutisoivat muun muassa yhdysvaltalaismediat CNN ja New York Times.

Yhdysvaltain tiedusteluvirastojen salattuja asiakirjoja oli levinnyt perjantaina sosiaalisessa mediassa. 

Asiakirjoissa kerrotaan muun muassa Israelin ohjusten siirroista sekä viimeaikaisista Israelin harjoituksista, jotka vaikuttavat olevan Iraniin suunnitellun iskun harjoituksia.

Yhdysvaltain puolustusministeriön alaisen ja muun muassa satelliittitiedusteluun erikoistuneen NGA-viraston valmistelemissa asiakirjoissa kuvailtiin sanallisesti vakoilusatelliittien keräämiä tietoja.

–  Ei ole viitteitä siitä, että Israel aikoisi käyttää ydinasetta, yhdessä asiakirjassa todettiin.

Israel ei ole virallisesti myöntänyt olevansa ydinasevaltio, mutta sillä uskotaan olevan ydinaseita.

Yhdysvaltalaismedioiden haastattelemat nimettömät viranomaislähteet vahvistivat vuotaneiden asiakirjojen olevan aitoja. Viranomaislähteillä ei kuitenkaan ollut tiedossa, mikä tietovuodon lähde on ollut tai kuinka laajalti lähteellä on ollut pääsy salattuun aineistoon.

New York Timesille puhunut lähde piti kuitenkin tähän mennessä julkisuuteen vuotaneita tietoja melko rajattuina.

Iran teki laajan ohjushyökkäyksen Israeliin lokakuun alussa. Israel on vannonut tekevänsä vastaiskun Iraniin.

Lue myös:

    Uusimmat