Hamasin johtajan viimeiset hetket näyttävän videon julkaisu edistää myös Israelin tavoitteita.
Israelin julkaisema video Hamasin johtajan Yahya Sinwarin viimeisistä hetkistä elossa voi auttaa terroristijärjestöä tekemään hänestä marttyyrin palestiinalaisten silmissä.
– Israelin armeija todennäköisesti vielä katuu videon julkaisua, arvioi Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Timo R. Stewart.
– Hän kuoli asepuku päällä, saappaat jalassa. Sinwar ei lähtenyt Gazasta, eikä jättänyt palestiinalaisia sinne, Stewart sanoo MTV Uutisille puhelimitse.
Dronen Etelä-Gafan Rafahissa kuvaamalla videolla näkyy pölyn peittämä, Sinwariksi myöhemmin tunnistettu mies yksinään istumassa tuhoutuneessa asunnossa.
Kätensä loukannut Sinwar yrittää videon lopussa heittää häntä kuvannutta lennokkia kepillä. Hamasia tukevat tahot ovat pitäneet sitä Sinwarin vastarinnan viimeisenä eleenä.
– Hamasin etu, että hän kuoli ase kädessä. Ei paljastunut, että hän olisi vaikka elänyt luksuksessa tai ulkomailla, Stewart sanoo.
– Hamasin kannalta parasta on, että Sinwar ei jäänyt vangiksi. Se sopii palestiinalaisten aseellisen vastarinnan narratiiviin. Sinwar ei vain pannut palestiinalaisia kärsimään puolestaan, vaan antoi henkensä, hän jatkaa.
Israelin mukaan Sinwar surmattiin pian videon kuvaamisen jälkeen keskiviikkona.
Sinwar kuoli tankin tulitukseen?
Ennen videon kuvaamista Sinwar oli liikkunut kahden muun Hamas-taistelijan kanssa Rafahin alueella "kodista kotiin" vältellen havaituksi tulemista.
Tulitaistelun alettua Sinwar ja kaksi muuta Hamas-taistelijaa päätyivät eri rakennuksiin.
Sinwar meni rakennuksen toisen kerrokseen, jossa hän Israelin julkaiseman videon perusteella istui dronen saapuessa paikalle.
Sinwarin ruumiista julkaistujen kuvien perusteella hän oli tehnyt jonkinlaisen kiristyssiteen haavoittuneeseen käteensä.
Dronen löydettyä tuolloin vielä tuntemattoman Hamas-taistelijan Israelin panssarivaunu ampui uudelleen rakennusta ilmeisesti tappaen Sinwarin ja romahduttaen osan rakennuksesta.
Sinwarin ruumis löydettiin kuvien perusteella osin tuhoutuneen rakennuksen romuun peittyneenä.
Sinwarilla oli Israelin antamien tietojen mukaan kuollessaan yllään luotiliivi ja mukanaan ase, kranaatteja sekä 40 000 sekeliä eli noin 10 000 euroa.
Vasta kun Israelin sotilaat kävelivät rakennuksen sisälle ja katsoivat tarkemmin, alkoivat he epäillä, että kyseessä oli Sinwar, lähde kertoi.
Israelin poliisin mukaan Sinwarin henkilöllisyys selvisi tämän hammastietojen perusteella. Sen jälkeen tieto vahvistettiin sormenjäljistä. Israelilla on nämä ja dna-tiedot, koska Sinwar on ollut Israelissa vankilassa.
Iran: "Esikuva nuorille ja lapsille"
Kuolleen Sinwarin jälkimaine liittyy taisteluun, jota palestiinalaisten mielissä käydään lokakuun 7. päivän hyökkäyksestä ja sen luonteesta.
Iranin YK-edustusto on jo kommentoinut Sinwarin kuolemaa sanomalla, että vastarinnan henki vain voimistuu.
– Hänestä tulee esikuva nuorille ja lapsille, jotka jatkavat hänen polullaan kohti Palestiinan vapauttamista. Niin kauan kuin miehitys ja aggressio jatkuvat, vastarinnan henki kestää, kirjoitetaan viestipalvelu X:ssä julkaistussa lausunnossa.
Galluppien teko Gazassa on tällä hetkellä hyvin vaikeaa, mutta kolmen kuukauden välein tehtävissä mielipidemittauksissa näkyy silti, että vaikka Hamasia kannattaa vähemmistö, pitää enemmistö lokakuun hyökkäystä hyvänä asiana, Stewart kertoo.
Stewart kuitenkin painottaa, että lokakuun hyökkäys nähdään Gazassa hyvin eri tavoin kuin lännessä. Palestiinalaisten enemmistö ei usko, että Hamas teki sotarikoksia ja tappoi siviilejä.
Hamasin hyökkäyksessä kuoli liki 1 200 ihmistä, joista suuri osa oli siviileitä. Hamas myös otti yli 200 panttivankia ja raiskasi useita.
Israelin etu olisi, että palestiinalaiset syyttäisivät Gazan tuhoista lähtökohtaisesti Hamasia, joka vastuuttomalla toiminnallaan aiheutti pommitukset, Stewart kertoo.
– Hamas taas haluaa, että Gazan sota muistettaisiin äärijärjestön sankarillisesta vastarinnasta: Israel teki mitä se aina tekee eli tuhoaa kaiken, mutta Hamas sentään taisteli vastaan, Stewart sanoo.
Israel yrittää murtaa Hamasin taistelutahtoa
Sinwar-videon julkaisu on Israelin kannalta myös perusteltua, Stewart sanoo.
Israel haluaa välttää spekuloinnin sillä, onko Sinwar oikeasti tapettu vai ei. Videolta Sinwaria ei pysty tunnistamaan, mutta myös Hamas-johtajan ruumiista on julkaistu useita kuvia.
– Kuvilla viestitetään sekä israelilaisille että palestiinalaisille Gazassa, että Sinwar on oikeasti kuollut ja Israel on hänet tappanut, Stewart katsoo.
– Nyt yritetään murtaa Hamasin moraalia ja taistelutahtoa, hän jatkaa.
Sinwarin tappaminen on iso asia myös käytännön tasolla, Stewart katsoo.
Sinwarin henkilökohtainen merkitys Hamasin politiikassa ja kyvyssä toteuttaa valintojaan on ollut merkittävä.
Keskiviikkona tapettu Sinwar edusti Hamasin "kaikkein kovinta linjaa", arvioi puolestaan Ulkopoliittisen instituutin Olli Ruohomäki MTV Uutisille.
Sinwaria on laajalti pidetty Hamasin viime vuoden lokakuussa tekemän yllätyshyökkäyksen arkkitehtinä.
"Komea päänahka"
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahulle Hamas-johtajan kuolema on Stewartin mukaan selkeä "sulka hattuun".
– Hänen johdollaan armeija onnistui saamaan komean päänahan vyölleen, Stewart toteaa.
– Eri asia on, miten tämä vaikuttaa Israelin tapaan sotia, hän jatkaa.
Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden on jo ehtinyt väläyttää tulitauon mahdollisuutta.
Sanoillaan ja ennen kaikkea teoillaan Israelin poliittinen johto on kerta toisensa jälkeen osoittanut, ettei se ole vielä kiinnostunut tekemään tulitaukoa sen enempää Hamasin kuin Libanonissa toimivan Hizbollahinkaan kanssa.
Sinwarin tappamisen jälkeen Netanjahu sanoi tämän olevan lopun alku Gazan sodalle.
– Gazan kansalle minulla on yksinkertainen viesti: Tämä sota voisi olla ohi huomenna. Se voi loppua, jos Hamas laskee aseensa ja palauttaa panttivankimme, pääministeri sanoi.
Netanjahun mukaan Iranin Lähi-idässä rakentama "terrorin akseli" on luhistumassa.
– Iranin hirmuvalta omasta kansastaan sekä Irakin, Syyrian, Libanonin ja Jemenin kansoista tulee päättymään, Netanjahu sanoi.
Netanjahu viittasi Iranin tukemiin aseistettuihin ryhmiin, jotka vastustavat Israelia ja Yhdysvaltoja Lähi-idässä. Iran on tukenut Gazan kaistalla toimivaa Hamasia, Libanonin Hizbollahia ja Jemenin huthikapinallisia.
"Jos pitäisi arvata, ei tulitaukoa saada"
Hamasin keskeinen neuvotteluvaltti on sen viime lokakuussa ottamat panttivangit, joita Gazan kaistalla on tiettävästi yhä yli sata.
– Aiemmat tulitaukoehdotukset ovat kaatuneet siihen, ettei Israel ole ollut niihin halukas. Myöskään Hamasin Sinwar ei ole välttämättä ollut niihin halukas, mutta tätä ei kunnolla kokeiltu, Stewart sanoo.
– Israel on priorisoinut Hamasin tuhoamisen panttivankien vapauttamisen edelle, hän jatkaa.
Kysymysmerkki on myös se, mikä on Hamasin kyky neuvotella sen johtajan kuoleman jälkeen.
Tapetun Sinwarin veli Mohammed Sinwar on potentiaalinen johtajaehdokas, mutta sekä hän että joku toinen mahdollinen johtajaehdokas voi tarvita aikaa asemansa vakiinnuttamiseen.
Ulkopoliittisen instituutin Ruohomäen mukaan Netanjahu voisi nyt todeta "tilien olevan tasan".
– On vaikea nähdä, mitä Netanjahu voi enää saavuttaa. Gaza on jo aika tavalla tuhottu.
Stewartkin katsoo nyt olevan käsillä "pieni ikkuna".
– Yrittääkö Yhdysvallat kovemmin nyt painostaa Israelia ja tuleeko tulitauko? Jos pitäisi arvata, niin ei yritä, eikä tulitaukoa saada, hän toteaa.