Tiktokkaavat kaksoset julkaisivat videon Mercedeksen F1-tähti George Russellista pisoaarin äärellä.
Shepmates-tunnuksella esiintyvät australialaiset kaksosveljet Archie ja Miles Shepherd oli kutsuttu tänä viikonloppuna Melbournessa ajettuun formula ykkösten Australian GP:hen. He törmäsivät vessassa Mercedes-kuljettaja George Russelliin.
Ei siinä vielä mitään, mutta kaksoset ryhtyivät kuvauspuuhiin, kun Russell oli virtsaamassa. Ja julkaisivat siitä pätkän TikTokissa sekä Instagramissa.
– Näkökulma: kun tapaat George Russellin pisoaarien luona, videon kuvaus kuului.
Toinen veljeksistä raportoi videolla "pissanneensa juuri George Russellin vieressä".
– Tiedän mitä ajattelette: "Kuinka iso se on?" Se jää minun ja Georgen väliseksi. Miesten pisoaareilla vallitsee luottamuksellisuus, hän sanoi.
– Voin sanoa, että hän näyttää todella rennolta ja itsevarmalta. Olimme siellä jonkin aikaa, joten hän on ilmeisesti todella nesteytetty ja valmiina kilpailuun. Hän todella avasi tulva-aukot, hän myös kommentoi.
Anteeksipyyntö
Kaksoset saivat kriittistä palautetta, jossa huomautettiin Russellin yksityisyyden kunnioittamisesta. Videota ei enää veljesten sosiaalisessa mediassa ole, ja kaksikko on pyytänyt anteeksi.
– Tavoitteemme on juhlistaa urheilun sankareita ja kommentaattoreita samalla kun tuomme urheilun ystäville kepeää hauskuutta. Tässä tapauksessa sisältömme on tahattomasti loukannut yleisöämme ja urheilufaneja ympäri maailmaa, eikä sitä voida hyväksyä, päivityksessä luki.
Kaksikko tunnusti harkintakyvyn pettäneen ja ilmaisi pyytävänsä anteeksi "koko sydämestämme".
– Olemme ottaneet yhteyttä Georgeen henkilökohtaisesti pyytääksemme anteeksi.
LUE MYÖS: Dramaattisesti kolaroinut George Russell meni paniikkiin – hätääntynyt tiimiradioviesti leviää nyt somessa
Russell tai Mercedes eivät ole kommentoineet tapausta. Russellin Australian GP päättyi hänen törmättyä seinään viimeistä edellisellä kierroksella.