Huumausaineisiin kuoli Suomessa vuonna 2021 enemmän ihmisiä kuin kertaakaan mittaushistorian aikana eli vuodesta 2006 lähtien. Huumausainekuolemia tapahtui viime vuonna 287, selviää Tilastokeskuksen kuolemansyytilastosta.
Valtaosa huumekuolemista oli tapaturmaisia myrkytyksiä. Tapaturmaiset yliannostuskuolemat johtuivat Tilastokeskuksen mukaan tyypillisimmillään huumeiden ja lääkeaineiden yhteiskäytöstä.
Suurin osa kuolemista liittyi useamman aineen samanaikaiseen käyttöön. Huumeiden ohella oli käytetty myös esimerkiksi psyykenlääkkeitä, alkoholia tai molempia.
Huumeiden pitkäaikaiseen käyttöön tai huumeriippuvuuteen liittyvät kuolemat ovat Tilastokeskuksen mukaan selvästi lisääntyneet 2010-luvun puolivälistä alkaen. Huumeriippuvuuteen liittyviä kuolemia oli vuonna 2021 yli 50 ja lähes kaikki johtuivat sekakäytöstä.
Huumeisiin kuolleiden mediaani-ikä nousi viime vuonna 31 vuodesta 35 vuoteen. Eniten lisääntyivät 30–44-vuotiaiden huumekuolemat.
Naisten huumausainekuolemien määrä kasvoi viime vuonna hieman miehiä enemmän. Kolme neljästä huumeisiin kuolleista oli kuitenkin edelleen miehiä, Tilastokeskus kertoo.
Useampi kuin joka kahdeksas viime vuonna tapahtuneista huumekuolemista oli itsemurha. Erityisesti miesten itsemurhat huumeilla lisääntyivät.