Tilastokeskus: Kuolleiden määrä alkuvuodesta ei viittaa pandemia-ajan "ylikuolleisuuteen", syntyvyys vuosineljänneksellä kasvoi viime vuodesta

syntyvyys vauva kuvituskuva
All Over Press
Julkaistu 25.05.2021 13:44

MTV UUTISET – STT

Vuoden ensimmäisen neljän kuukauden aikana syntyi lähes tuhat lasta enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2020. Kuolleisuus ei ole ollut keskimääräistä korkeampaa vuosineljänneksellä.

Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tiistaina julkaisemista ennakkotiedoista.

Tammi-huhtikuun aikana syntyi yhteensä 16  183 lasta.

Kuolleiden määrä oli 18  435, eli Suomen luonnollinen väestönlisäys oli yhä pakkasen puolella.

Ihmisiä kuoli 523 vähemmän kuin vuosi sitten. Kuolleiden määrä ei viittaa keskimääräistä korkeampaan kuolleisuuteen eli ylikuolleisuuteen, jota koronapandemia on aiheuttanut joissain maissa.

Väestö kasvoi tammi-huhtikuussa kuitenkin liki 5  000 henkilöllä, koska maahanmuuttoja oli 6  746 enemmän kuin maastamuuttoja.

Huhtikuun ennakkotilaston mukaan ulkomailta muutti Suomeen tammi-huhtikuussa 9  789 henkeä ja Suomesta muutti pois 3 043 henkeä. Maahanmuuttoja oli 60 vähemmän ja maastamuuttoja 570 vähemmän kuin edellisvuoden tammi-huhtikuussa.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli huhtikuun lopussa 5  538 424.

Tuoreimmat aiheesta

Syntyvyys