Tilintarkastaja: Brother Christmasin tileissä ei epäselvyyksiä eikä omalle tai lähipiirin tileille ole havaittu tilisiirtoja

43921726
Lehtikuva
Julkaistu 12.04.2018 11:55

MTV UUTISET

Brother Christmas ry:n varankäyttöä tutkinut tilinytarkastusyhtiö ei ole löytänyt tarkastuksessaan tukea väärinkäytösepäilyille.

Väärinkäytös- ja rikosepäilyjen kohteena olevan Brother Christmas -hyväntekeväisyysjärjestön tileiltä ei ole havaittu tilisiirtoja keulahahmo Ari Koposen tai hänen lähipiirinsä tileille, kertoo tilit tarkastaneen RSM Finlandin varatoimitusjohtaja Tytti Saarinen.

Saarisen mukaan noin 450 tilitapahtumaan on pyydetty lisäselvityksiä ja näiden perusteella on syntynyt käsitys, että yhdistyksen ensisijaisena tarkoituksena ei ole ollut oman edun tavoittelu.

Toiminnasta on kuitenkin annettu kehitysehdotuksia. Koponen itse kertoi, että esimerkiksi yhdistyksen hallinto laitetaan uusiksi eikä hän jatka hallituksessa.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos