Timo Koivusalo palaa Tuttu Juttu Show’n juontajaksi vuosien tauon jälkeen: "Tätä on kaivannut tosi paljon"

Timo Koivusalo Tuttu Juttu nauhoitukset
Timo Koivusalo kertoo kaivanneensa Tuttu Juttu Show'ta.
Julkaistu 18.10.2019 17:10
Toimittajan kuva

Ida-Annika Niva

ida-annika.niva@mtv.fi

Timo Koivusalon mukaan ohjelman juontajaksi palaaminen tuntui hämmästyttävän tutulta.

Suomalaisille vuosina 1992–2002 tutuksi tullut ja huippusuosituksi kasvanut Tuttu Juttu Show tekee paluun MTV3-kanavalle. Lämminhenkisessä ohjelmassa selvitetään, kuinka hyvin parisuhteessa elävät todella tuntevat oman kumppaninsa.

Hyväntahtoista parisuhdevisailua luotsaa Timo Koivusalo, jonka uutena juontajaparina aloittaa suosikkijuontaja Susanna Laine.

Timo Koivusalo kertoi MTV Uutisille syyskuussa ohjelman nauhoituksissa, että ohjelman juontajaksi palaaminen tuntui hämmästyttävän tutulta.

– Tuntuu, kuin ei taukoa olisi ollutkaan, hän sanoi.

LUE MYÖS: Timo Koivusalo luotsaa uutta Tuttu Juttu Show'ta: "Nyt se tulee takaisin!"

– Täytyy rehellisesti myöntää, että tätä on kaivannut tosi paljon.

Yhteistyö Susanna Laineen kanssa alkoi Koivusalon mukaan toimia hyvin heti ensimmäisestä minuutista alkaen.

– Susanna on loistava ammattilainen ja hänellä on kyky olla ihmisten kanssa niin, että ihmiset ovat vapautuneita hänen seurassaan, hän kehui kollegaansa.

Koivusalon mukaan ohjelmassa päästään kurkistamaan julkisuudesta tuttujen parien yksityiselämään. Hän korostaa, että jokainen kuitenkin itse päättää, kuinka paljon haluaa paljastaa.

Mukana on myös tavallisia pariskuntia eri puolilta Suomea. Koivusalon mukaan he ovat nuorekkaita, ulospäinsuuntautuvia ja energisiä.

– Monesti he ovat niitä, jotka yllättävät totaalisesti ja vievät koko potin, koska ovat niin hauskoja.

Tuttu Juttu Show MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa lauantaisin 19.10. klo 21 alkaen.

Tuoreimmat aiheesta

Tuttu Juttu Show