Tuttu Juttu Show’n juontaja Susanna Laine kertoo Instagramissa joutuneensa hurjaan tilanteeseen oltuaan ajamassa kohti Seinäjokea.
Juontaja Susanna Laine kertoo Instagramin Stories-osiossa julkaisemillaan videoilla matkanneensa Seinäjoelle. Hän kertoo joutuneensa matkalla todelliseen läheltä piti -tilanteeseen.
– Eilen ajoin tänne Seinäjoelle, ja oli hirvikolaritilanne, Laine kertoo videoilla, jotka hän on kuvannut luonnonhelmassa lenkkipolulla.
LUE MYÖS: Susanna Laineelta yllättävä paljastus: tutustui Posse-juontajaan jo koulussa – muiden oppilaiden leuat loksahtivat heti
Juontaja kertoo, että hänen edessään olleen auton edestä juoksi lähes täysikasvuinen hirvi.
– Ja itsellä kanssa jarrut pohjaan! Onneksi oli täysi keskittyminen liikenteeseen siinä kohtaa, enkä esimerkiksi vaihtanut radiokanavaa tai mitään, hän huokaisee.
– On aika pienestä tämä elämä välillä kiinni. Ihanaa olla täällä.
Seinäjoelta syntyisin oleva Laine lopetti viime viikolla pestinsä suositun Puoli Seitsemän -ohjelman juontajana. Tänä syksynä hänet nähdään kuitenkin lauantai-iltaisin MTV3-kanavalla Tuttu Jutu Show’ssa konkari Timo Koivusalon juontajaparina.
LUE MYÖS: Puoli Seitsemän -ohjelman jättävällä Susanna Laineella on edessään erilainen syksy: "Voi olla vaikeaa oppia olemaan ja pysähtymään"
Laine arveli aiemmin syksyllä MTV Uutisten haastattelussa, että hänen voi aluksi olla vaikeaa totutella siihen, että vapaa-aikaa on jatkossa aiempaa enemmän, kun on tottunut tekemään suoraa lähetystä viitenä iltana viikossa.
– Luulen, että aluksi voi olla jopa vaikeaa oppia olemaan ja pysähtymään. Olen ollut arkitöissä maanantaista perjantaihin viimeiset 10–15 vuotta, eli en oikein edes muista aikaa, milloin olen ollut freelancer.
Hän tunnusti, että vapaa-ajan puute oli yksi syy, miksi hän päätti irtisanoutua "unelmaduunista".
– Seikkailunhalu ja uteliaisuus iski, ja ajattelin katsoa, mitä muuta elämällä voisi olla tarjota. Aikataulu on ollut viimeiset vuodet aika täynnä. Nyt minulla on nyt mahdollisuus valita: voin tehdä vähemmän töitä tai ehkä vähän erilaisia hommia.