Titanic-laivan mukana uponneen matkustajan kirjoittama kirje huutokaupataan huomenna Britanniassa.
Kirje löytyi aikoinaan mieheltä, joka hukkui laivan mukana. Kirjeen arvon arvioidaan nousevan jopa 80 000 puntaan eli noin 105 000 dollariin eli lähes 90 000 euroon.
Käsialalla kirjoitettu kirje kuuluu ensimmäisen luokan matkustajalle Alexander Oskar Holversonille, joka kirjoitti äidilleen vaikutelmiaan matkalta. Hän ylisti laivan tunnelmaa, ruokaa ja musiikkia.
– Jos kaikki menee hyvin, saavumme New Yorkiin keskiviikkona, Holverson kirjoitti kirjeessään päivää ennen laivan uppoamista.
Holverson oli Minnesotassa Yhdysvalloissa syntynyt kauppias, joka matkusti vaimonsa Mary Alicen kanssa. Vaimo selvisi onnettomuudesta.
Holverson kuvailee kirjeessään myös muita matkustajia, esimerkiksi kuuluisaa John Jacob Astoria, joka oli yksi tuon ajan vaikutusvaltaisimmista ja rikkaimmista rahoittajista ja kiinteistösijoittajista.
– Hän näyttää aivan samalta kuin muutkin ihmiset, vaikka hänellä on miljoonien omaisuus. Hän istuu kannella meidän muiden kanssa, Holverson kuvailee.
Titanic upposi vuonna 1912 Atlantilla matkalla Southamptonista New Yorkiin. Kirjeen omistaa Holversonin perhe ja kirje huutokaupataan huomenna lauantaina Etelä-Englannissa Devizesin pikkukaupungissa.