Titanicilta pelastunut suomalainen kertoo kauhujen yöstä: "Kuulin niitten ihmisten valituksen, kun laiva painui veden alle"

Juttu on julkaistu alunperin vuonna 2012. 

Suomalainen Anna Turja oli vain 18-vuotias, kun hän lähti Oulaisista Pohjois-Pohjanmaalta Amerikkaan töihin sisarensa perheen houkuttelemana.

Matka kulki Hangosta Southamptoniin, josta matka jatkui neitsytmatkalleen lähteneellä loistoristeilijä Titanicilla. Titanicilla oli 63 suomalaismatkustajaa, joista Anna Turja oli 20 pelastuneen suomalaisen joukossa.

Veteliläinen Simo Kangas kävi 1970-luvun alussa sukuloimassa Yhdysvalloissa Kaliforniassa, ja vieraili tällä reissulla myös Anna Lundin, (os. Turjan) kotona. Hän nauhoitti C-kasetille Annan kertomuksen Titanicin kohtalon yöstä.

Ennen matkaa: "Lähden Hangosta, saimme liput Titaniciin"

Anna lähetti 3.4.1912 sisarelleen kirjeen Hangosta ja kertoi, että hän oli noin sadan muun suomalaisen kanssa matkustamassa Hangosta ja heillä oli jatkoyhteys Titaniciin.

Wikipedian matkustajaluettelon mukaan Annan houkutteli Amerikkaan hänen sisarpuolensa Marian aviomies. Mies lupasi Annalle työpaikan.

Southamptonissa Anna nousi Titaniciin ja jakoi hytin kahden naisen ja toisen heistä lasten kanssa.

– Se oli kaunis laiva, niin kuin kaupunki. Siellä oli kaikki niin hyvin, ettei voinut paremmin olla. Me olimme kolmannen luokan matkustajia, ja siellä oli kolmannellekin luokalle kaikkea - oli musiikkia ja sai syödä vielä myöhemällä mitä tykkäsi, Anna kertoo nauhoituksella.

"Meidän piti toimia omin päin"

Kaikki naiset olivat hytissään, kun Titanic törmäsi jäävuoreen. Anna heräsi törmäykseen, joka hänen mukaansa tuntui tärinältä.

– Olin justiin päässyt uneen, kun se ajoi siihen jäävuoreen. Se oli kova jysähdys. Ajattelin, että vissiin se ajoi johonkin karille. En noussut heti edes ylös, Anna kertoo.

Annan hytissä majoittuneen naisen veli tuli herättämään seuruetta. Mies sanoi, että "tulkaa pois ruumasta, tai olette pian meren pohjassa".

Anna ei ollut peloissaan, mutta hänen hyttitoverinsa olivat. Kukaan ei kuitenkaan kiirehtinyt pukeutumista eikä kannelle menoa. Toisen naisen kannustamana Annakin poistui hytistään.

– Siellähän oli niin sekasorto, että siitä heti arvasin, että jotakin suurta oli tapahtunut. Näin paljon pyörtyneitä ihmisiä.

Annan mukaan henkilökunta ei kuitenkaan antanut mitään tietoa siitä, että laiva oli uppoamassa.

–Jos sen ihmiset olisi saanut tietää, ei sieltä olisi yhtään pelastunut. Kaikille olisi henki ollut niin kallis, ei ne olisi olleet siellä niin rauhallisia.

Wikipedian Titanic-luettelossa kerrottujen tietojen mukaan seurue lähti kulkemaan kohti kantta, mutta eräs merimies yritti estää heitä. Naiset kuitenkin kieltäytyivät tottelemasta.

– Meille ei oltu kerrottu, mitä oli tapahtunut, joten meidän piti toimia omin päin, Anna kertoi Wikipedian tietojen mukaan.

– Ihmettelimme vain, että mihin meidän pitää nyt mennä. Meillä oli sellainen usko, että sieltä tulee laiva, joka pelastaa meidät.

Taistelu pelastusveneistä: "Soitto ja laulu raikuivat"

Annan mukaan oli pelkästään sattumaa, että heidän onnistui päästä venekannelle.

– Me päätettiin nousta sinne aivan ylimmälle täkille (kannelle), niin että pääsemme paremmin pelastuslaivaan. Eräs tyttö meni eellä ja minä perässä. Siellä oli kuitenkin niin kylmä ja pimeä, että minä sanoin, etten ainakaan jää sinne. Minä tulin yksin alas ja se tyttöhän hukkui.

Anna tapasi muita suomalaisia matkalla alas.

– Me menimme yhteen musiikkiruumaan, jossa soitettiin ja laulettiin. Vissiin ne olivat yhtä tietämättömiä kuin mekin. Olisimme varmaan istuneet niin kauan kuin laiva olisi mennyt meren pohjaan, mutta ne laivan miehet ajoivat ihmisiä pois ja panivat oven lukkoon.

Suomalaistytöt tiesivät, missä pelastusveneitä lasketaan. He suuntasivat sinne katsomaan.

– Siellä oli sääntö, että ainoastaan lapset ja naiset otettiin pelastusveneeseen. Ei miehiä, paitsi ne, jotka onnistuivat jotenkin narraamaan. Laivan miehet huusivat vain naisia ja lapsia, ne tulivat hakemaan meitä ja lähtivät nopiaan viemään sinne, josta veneitä pantiin alas. Meidät kaikki nostettiin sinne, se (pelastusvene) oli melkein jo täynnä, kun se laskettiin mereen, Anna kertoo nauhoitteella.

– Ei se ollut kovin kauaa, kun se laiva painui mereen ja se oli aivan pystyssä, siitä on kuvakin.

Pelastusveneessä: "Meressä oli paljon käsiä"

Anna pelastui luultavasti veneeseen nro 15. Kun he olivat soutaneet pois laivan luota, Anna kuuli kovia räjähdyksiä ja näki laivan valojen sammuvan.

Heidän pelastusveneensä oli aivan lähellä, kun Titanic upposi. Anna kehuu veneensä soutajia.

– Jos meillä ei olisi ollut niin hyvät soutajat, olisimme joutuneet siihen pyörteeseen ja menneet alas. Veneet olivat aivan täynnä - jos siellä olisi tullut vähänkään liikettä ja rauhattomuutta, olisi vesi tullut heti sisään.

– Siellä oli aivan pimeetä ja soudeltiin. Atlantti oli niin tyyni kuin peili, jos siellä olisi ollut vähänkin aallokkoa, ei sieltä olisi ketään pelastunut.

Valitus ja avunhuuto oli hirveää, kuvasi Anna vedessä olleiden huutoja. Kun laiva upposi, ympäröi pelastuneet vain musta vesi.

– Se oli kaikkien kovinta, kun kuuli niitten ihmisten valituksen, kun se laiva painui veden alle. Monia satoja pyysi apua. Sitten lopuksi kuului niin kuin semmoinen hymni vain, kun se painui.

– Ja meressä oli paljon käsiä, siellä oli paljon ihmisiä. Ne, jotka jaksoivat viimeiseen asti taistella elämänsä puolesta, ne pelastuivat.

Annan pelastusveneen poimi merestä lopulta Carpathia-niminen alus. Tätä ennen ainakin yksi laiva oli kuitenkin ohittanut seurueen.

– Minä näin, että siitä ohi meni Californian-niminen laiva, mutta se ei tullut meitä auttamaan. Se meni niin likeeltä, että me näimme ne valot. Se tiesi, että laiva on hädässä. Kuulin, että työmiehet olisivat tahtoneet tulla auttamaan, mutta herrat eivät tahtoneet. Ne olivat antaneet Titanicille monta varoitusta ja ne Titanicin herrat olivat vissiin vähän mahtavasti niille vastanneet. En tiedä, kuinka paljon näissä tarinoissa on perää, Anna kertoo kasetin nauhalla.

Kun muut pelastustöihin tulleet laivat ehtivät paikalle, oli tilanne monen kohdalta jo ohi.

– Eivät ne siellä kylmässä suolavedessä kauaa selvinneet, Anna sanoo.

Esimerkiksi Annan kanssa samassa hytissä ollut suomalaisperhe lapsineen ei pelastunut.

Takaisin maissa: "Olin kuolleiden joukossa"

Carpathialla pelastuneet otettiin hyvin vastaan. Vedestä poimitut odottelivat kansilla pelastusliivit päällään ja välillä iski epäusko - pääsemmekö tälläkään laivalla maihin?

Anna vietiin Carpathialta St Vincent'sin sairaalaan. Anna oli vaatteitaan lukuun ottamatta menettänyt kaiken omistamansa. Mukana oli myös pelastuneita, jotka olivat menettäneet perheensä turmassa.

– Kansanjoukko oli siellä New Yorkin rannassa meitä vastassa. Siellä hospitaalissa oli väkeä läpi yön, ulkomaalaisilla oli myös tulkkeja apunaan, Anna kertoo nauhalla.

Annan nimi kuitenkin puuttui matkustajaluettelosta, joten hänen pelastumisestaan ei saatu heti tietoa. Vasta 5-6 viikkoa myöhemmin hänen perheensä sai Annalta kirjeen, jossa selvisi, että hän oli elossa.

– Minä olin kanssa kuolleitten joukossa, minä sitten äitille kirjoitin ja äiti sanoi heti, ettei olisi uskonut, että olen elossa, kun olin kuolleitten joukossa ollut, Anna kertoo.

Onnettomuuden jälkeen: "Se pitää itte kokea"

Onnettomuuden jälkeen Anna mietti turmayön tapahtumia paljon. Hän uskoo, että nuoren tytön kokemattomuus auttoi häntä selviämään.

– Varmaan Jumala antoi minulle niin paljon ymmärrystä ja voimaa, että pystyin ottamaan sen kaiken vastaan. Mutta elämä oli kokematon silloin, en nyt pystyisi ottamaan sitä kaikkea vastaan.

– Niille kaikille rikkaille, niille se oli niin suuri ihme, että miten köyhä suomalainen tyttö on voinut pelastua kun miljönäärejä hukkui.

Annan mukaan lukuisista Titanicin kohtalosta kertovista tarinoista ja elokuvista huolimatta kukaan ulkopuolinen ei voi ymmärtää, mitä jäämerellä tapahtui 14.4.1912.

– Se oli semmoinen yö, jota minä en voi sanoa toiselle eikä toinen voi käsittää minkälainen se oli, se pitää itte kokea, Anna kertoo nauhalla.

– Laivanhan piti olla uppoamaton, mutta Jumalan voimat olivat suuremmat.

Anna ei koskaan palannut Suomeen. Hän kuoli 20.12.1982 Long Beachissa, Californiassa. Anna Turja oli kuollessaan 89-vuotias.

Titanicin uppoamisesta tuli tänään torstaina kuluneeksi 109 vuotta. Titanicin myötä hukkui yli 1500 ihmistä, noin 700 pelastui.

Sitaatit ovat Anna Turjan Simo Kankaalle antamasta haastattelusta. Kangas haastatteli Annaa 1970-luvun alussa Kaliforniassa. Lauseet on purettu C-kasetilta.

Tiedot Anna Turjan matkasta perustuvat Turjan nauhoitettuun kertomukseen sekä Wikipedian keräämään Titanic-tietokantaan.

Juttua päivitetty 15.4. klo 10.00: Otsikkoon lisätty sitaatti ja ingressiin sekä jutun loppuun päivitetty tieto siitä, kuinka monta vuotta Titanicin uppoamisesta on kulunut.