Toimituspäällikön kommentti: Saara Aallon ihmeellinen saaga - tämän enempää maabrändäystä ei yksi ihminen voi tehdä

Kommentti Ilkka Ahtiainen
Julkaistu 12.12.2016 06:45
Toimittajan kuva

Ilkka Ahtiainen

ilkka.ahtiainen@mtv.fi

@IlkkaAhtiainen

Saara Aalto teki sen - selvitti tiensä Britannian X-Factor-laulukilpailun finaaliin. On lopulta yhdentekevää, että hän jäi yleisöäänestyksessä kilvan kakkoseksi.

Maikkarin Sub-kanavan miljoonayleisö ja viikon takaisen Helsingin-keikan 10 000 fania Senaatintorilla ovat osoittaneet, että Suomen kansan syvät rivit oivalsivat, kuinka merkittävästä tempusta on kyse.

Saara Aalto onnistui siinä, mistä moni suomalainen artisti voi vain uneksia: teki läpimurron todella isoilla estradeilla Lontoossa, yhdessä viihdemaailman keskuksista. Merkittävä breikki ei onnistunut Suomessa, mutta se ei varmaan jää Aaltoa kaivelemaan.

Vaikka X-Factor ei olekaan Britannian suosituin viihdeohjelma ja suosio on ollut lievässä laskussa, katsojaluvut ovat suomalaisittain silti tyrmäävät. Marraskuun lopun vertailussa ohjelma keräsi yli 7 miljoonaa silmäparia, siis enemmän kuin Suomessa on asukkaita.

Kuten viime päivien uutiset kertovat, Brittein saarten turistit ovat jo sankoin joukoin löytäneet tiensä Suomen Lappiin joulupukkia tapaamaan ja pipareita leipomaan. Buumin aallonharjaa on tuskin vielä nähty, ja siinä Saara Aallolla voi olla arvaamattoman suuri merkitys.

Entä sitten se kuuluisa Suomi-kuva? Aalto edustaa montaa ominaisuutta, joista mikä tahansa kansakunta mielellään tulisi tunnetuksi: avoimuutta, mutkattomuutta, kielitaitoisuutta, sinnikkyyttä ja tietenkin suurta lahjakkuutta.

Kun X-Factorin finaalilähetyksen inserteissä miljoonille briteille näytetään satumaisen kaunista Senaatintoria ja tuhansia suomalaisia fanittamassa suosikkiaan ja kun siihen päälle shown tuomari Simon Cowell tokaisee ”haluan mennä Suomeen”, Suomi on valmista tavaraa myytäväksi.

Parempaa Suomi-mainosta tuskin voi saavuttaa millään maabrändäysprojektilla, vaikka siihen syydettäisiin rahaa miljoonia. Tähän hätään ei Guggenheimia tarvita.

Myös ”virallinen Suomi” näyttää ymmärtäneen tarttua hetkeen, kun se koitti. Jo semifinaalivaiheessa Suomen Lontoon-suurlähetystö oli näkyvästi esillä showssa. Ja sääntö-Suomi hölläsi otettaan, kun Senaatintorille piti viikko sitten pikavauhdilla saada aikaan konserttiolosuhteet. Tapahtuman järjestänyt Magnum Live kiitteli, että tarvittavat luvat Helsingin kaupungilta, poliisilta ja pelastuslaitokselta saatiin harvinaisen sutjakkaasti.

Kyllä vain tasavallan presidentin Sauli Niinistönkin kannatti lähettää kannustustwiitti Saara Aallolle. Aallon ihmeellinen menestys X-Factorissa tarjoaa synkän vuodenajan ja arvaamattomien maailmantapahtumien keskelle elämyksen, joka voi auttaa monia suomalaisia kohottautumaan arjen yläpuolelle.

Tuoreimmat aiheesta

Ilkka Ahtiainen