Toinen ennakkoäänestyspäivä ohi: äänestäjät vierailevat eurovaaliuurnilla edellisiä vaaleja hanakammin

8:59img
SDP:n eurovaaliehdokkaita tentattiin Huomenta Suomessa.
Julkaistu 16.05.2019 20:48

MTV UUTISET – STT

Eurovaalien ennakkoäänestyksen toinen päivä sujui ensimmäisen päivän tapaan vilkkaampana kuin edellisissä eurovaaleissa.

Toisena päivänä koko Suomessa oli iltakahdeksaan mennessä äänestänyt reilut 143 000 ihmistä. Tähän mennessä äänioikeuttaan on käyttänyt kaikkiaan yli 300  600 ihmistä eli 7,1 prosenttia äänioikeutetuista.

Edellisissä eurovaaleissa vuonna 2014 toisena ennakkoäänestyspäivänä äänesti noin 108 000 ihmistä. Äänestysprosentti toisen päivän jälkeen oli viimeksi 5,1.

Ennakkoäänestys päättyy tiistaina. Varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina 26. toukokuuta. Vuonna 2014 eurovaalien äänestysprosentti Suomessa jäi 41 prosenttiin.

Lue myös: Eurooppa tarvitsee uudistuksia noustakseen talousahdingosta: "Valitettavasti euroalue on taas paljastumassa heikoimmaksi lenkiksi"

Suomesta valitaan kolmetoista europarlamentaarikkoa. Jos Britannian EU-ero toteutuu, kasvaa suomalaismeppien määrä yhdellä. ​​​​​​​

Tuoreimmat aiheesta

EU