Toistakymmentä ihmistä saanut surmansa rankkasateissa Keski-Amerikkassa

LK El Salvadorin maanvyöry
Rankkasateet johtivat maanvyöryyn Guatemalassa.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 18.06.2024 08:25

MTV UUTISET – STT

Ainakin 13 ihmistä on saanut surmansa tulvissa ja maanvyöryissä El Salvadorissa ja Guatemalassa, kun rankkasateet ovat piiskanneet Keski-Amerikkaa.

Pahiten säätuhoista on kärsinyt El Salvador, jossa kuoli maanantaina viisi ihmistä maanvyörymässä.

Sunnuntaina sen sijaan oli raportoitu kahden ihmisen kuolleen, kun puu ja pylväs rysähtivät maan pääkaupungissa moottoritiellä ajaneen auton päälle. Lisäksi neljä ihmistä on saanut surmansa tulvissa ja maanvyörymissä viikonlopun aikana.

El Salvadorin kuolonuhreista kertoi väestönsuojeluviranomaisen johtaja Luis Amaya.

Sunnuntaina maan kongressi hyväksyi hätätilajulistuksen antamisen Ecuadoriin, jotta voitaisiin saada tarvittavia resursseja käyttöön.

Ecuadorin presidentti Nayib Bukele sanoi viestipalvelu X:ssä pyytäneensä kongressia julistamaan tiistain kansalliseksi vapaapäiväksi, jotta ihmisten ei tarvitsisi matkustaa työpaikoilleen ja voitaisiin vähentää tragedioiden riskiä.

Seitsemän kuoli maanvyörymässä Ecuadorissa

Sateet ovat moukaroineet El Salvadoria ja Guatemalaa lauantaista lähtien.

Guatemalan länsiosassa sijaitsevassa kylässä kuoli sunnuntaina 59-vuotias nainen ja 68-vuotias mies, jotka olivat jääneet romahtaneen seinän alle.

Etelä-Amerikan puolella Ecuadorissa viranomaiset puolestaan kertoivat maanantaina, että viikonloppuisessa maanvyörymässä kuolleiden määrä oli noussut kuudesta seitsemään. Lisäksi parinkymmenen ihmisen kerrotaan loukkaantuneen.

Maanvyörymä iski turistien suosimaan Banos de Agua Santan kaupunkiin Ecuadorin eteläosassa Tungurahuan maakunnassa.

Keski-Amerikassa kuolemantapauksia tulee vuosittain kymmenistä satoihin sadekauden kylväessä tuhoa alueen maiden infrastruktuurille.

Lue myös: Tulvakaaos jatkuu Brasiliassa – yli 140 ihmistä kuollut

Lue myös: 670 ihmisen pelätään kuolleen Papua-Uuden-Guinean katastrofissa: "Vuori sortui ihmisten ollessa nukkumassa"

Tuoreimmat aiheesta

Luonnonmullistukset