Tulvakaaos Brasiliassa – yli 140 ihmistä kuollut, yli 600 000 jättänyt kotinsa

2:59img
Yli 140 ihmistä kuollut Brasilian tulvakaaoksessa - poliisi partioi Porto Alegren kaupunkia vesiskoottereilla.
Julkaistu 13.05.2024 07:25

MTV UUTISET – STT – AFP

Brasilian eteläosia koetelleet tulvat ja maanvyörymät ovat surmanneet jo yli 140 ihmistä.

Sunnuntaina sateet jatkuivat rankkoina lyhyen poutaisen jakson jälkeen.

Sää on vaikuttanut Brasiliassa lähes kahden miljoonan ihmisen elämään.

Lue myös: Karmiva hetki: Tulvavesi pyyhkäisi pelastettavat mukaansa Brasiliassa

Viranomaisten mukaan kaikkien Rio Grande do Sulin osavaltion merkittävimpien vesistöjen vedenpinnat noussevat edelleen tavallista korkeammalle.

Ainakin 130 ihmistä on kateissa ja yli 619 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa.

Rankkasateet ovat kestäneet alueella noin kaksi viikkoa.

Säätä tarkkailevan viranomaisen mukaan tulvien jatkumisen mahdollisuus on hyvin suuri.

Lue myös: Silta romahti Brasiliassa

Osavaltion pääkaupungissa Porto Alegressa nähtiin muun muassa sohvia kellumassa mutaisessa vedessä.

Kaupungissa asuu 1,4 miljoonaa ihmistä. Osat kaupungista ovat edelleen veden vallassa.

Sateiden odotetaan tuovan osissa osavaltiota vettä jopa sata millimetriä päivässä.

Brasilian presidentti Luiz Inácio Lula da Silva kirjoitti viestipalvelu X:ssä sunnuntaina, että alueen asukkaat eivät ole yksin.

Presidentti kohdensi viestinsä 80 000 ihmiselle, joka ovat hakeneet turvaa väliaikaisista suojista.

Brasilian hallinto lupasi viime viikolla, että Rio Grande do Sulin jälleenrakentamiseen annetaan noin 10 miljardia dollaria.

Tuoreimmat aiheesta

Luonnonmullistukset