Toivo Sukarin palkkamurhan 5000 eurolla tilannut mies väitti pilailleensa – tuomio tuli

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi ehdolliseen vankeuteen miehen, joka oli maksanut tuhansia euroja liikemies Toivo Sukarin palkkamurhasta.

Mies oli täyttänyt Tor-verkossa "Internet Killers" -nimisellä sivustolla lomakkeen, jolla tilasi palkkamurhaajan surmaamaan Toivo Sukarin. Hän oli maksanut 5000 euroa bitcoineilla maksuksi siitä, että Sukariin kohdistettaisiin "shoot and drive away" -tyyppinen henkirikos, eli teko, jossa tekijä ampuisi Sukarin ja ajaisi pois paikalta. Maksusta ja palvelun kanssa käydyistä viestittelyistä huolimatta Sukaria ei surmattu.

Mies oli myös lähettänyt teksti- ja sähköpostiviestejä, joissa uhkasi tappaa vastaanottajan, tämän puolison ja lapset palkkatappajan avulla. Viestit saanut kuvaili niitä rajuiksi ja kertoi pohtineensa hääjuhlan siirtämistä ulkomaille uhkausten takia. Häät järjestettiin lopulta turvatoimilla.

Mies oli kiistänyt, että hänen tarkoituksessaan oli saattaa Sukarin kintereille palkkamurhaaja, vaan kertoi uskoneensa kyseessä olevan jonkinlainen pilasivusto. Oikeus kuitenkin katsoi, että 5000 euron maksu sivustolle osoittaa, että miehellä on ollut todellinen tarkoitus saattaa Sukari hengettömäksi. Tämän puolesta puhuivat myös se, että mies oli toimittanut sivustolle tietoja Sukarista sekä kysynyt lisätietoja palkkamurhan tekijästä. Oikeus katsoi miehen yllyttäneen tuntematonta henkilöä tappamaan Sukarin.

Voisiko netissä tilata murhan, pohti oikeus

Oikeudessa pohdittiin myös, oliko kyseessä jonkinlainen pilailu- tai huijaussivusto, jolla oli tarkoitus saada rahaa helposti harhautettavilta ihmisiltä. Oikeus totesi, että sen perusteella, että tilattua palkkamurhaa ei toteutettu, ei pystytty tekemään asiasta ratkaisevia johtopäätöksiä.

– Se, että sivustolla markkinoidaan mahdollisuutta antaa toimeksianto henkilön tappamisesta tavalla, joka ulkoisesti muistuttaa monen laillisen palvelun markkinointia, antaa sivustosta varsin kummallisen vaikutelman. Tämä herättää väistämättä tarkkailijassa kysymyksen, voiko tällainen sivusto olla tosi. Tällainen poikkeuksellisuus ja kummallisuus puhuu tietyssä määrin sen puolesta, että sivustoa olisi lähtökohtaisesti arvioitava jonkinlaiseksi pilailu- tai huijaussivustoksi, tuomiossa todetaan.

Toisaalta tuomiossa todetaan yleisesti tiedossa olevaksi, että Tor-verkkoa käytetään laajalti moninaiseen vaaralliseen rikolliseen toimintaan. Siksi ei olisi yllättävää, jos Tor-verkossa voisi antaa toimeksiannon myös palkkamurhasta. Oikeus päätyi lopulta siihen kantaan, että miehen toiminnasta syntyi vaara palkkamurhan toteutumisesta.

– Erityisesti sen vuoksi, että sivuston ylläpitäjä on todellisesti ja varsin tehokkaasti erilaisin tavoin varmistanut asiakkaansa anonymiteetin, käräjäoikeus katsoo selvitetyksi, että valmistelurikoksen edellyttämä vaara päärikoksen tekemisestä on ollut käsillä vastaajan tekemän valmisteluteon aikana.

Taustalla huonovointisuus

Vuonna 1979 syntynyt mies tuomittiin törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta ja laittomasta uhkauksesta 2 vuoden ehdolliseen vankeuteen.

Asiassa todisteena esitetty lääkärinlausunto kertoi, että miehen henkinen pahoinvointi oli voimakkaasti vaikuttanut siihen, että hän ryhtyi järjestelmään Sukarin palkkamurhaa. Mies oli kuulusteluissa kertonut ottaneensa Sukarin kohteekseen kateellisuuden vuoksi: Sukarilla vaikutti menevän elämässä hyvin samalla, kun miehellä meni varsin huonosti. Tämä ja miehen nykyinen heikko terveydentila vaikutti siihen, että oikeus päätti tuomita rangaistuksen ehdollisena.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lue myös:

    Uusimmat