Brittiläinen uimahyppääjä Tom Daley päättää uransa 30-vuotiaana.
Daley kertoi asiasta maanantaina palatessaan kotiin Pariisin olympialaisista, jossa hän voitti 10 metrin parihypyn hopeaa yhdessä Noah Williamsin kanssa.
Daley vetäytyi lajin parista ensimmäisen kerran jo vuonna 2021 Tokion kisojen jälkeen, mutta teki paluun viime vuonna vanhemman poikansa pyynnöstä. Hänestä tuli Pariisissa ensimmäinen brittiläinen uimahyppääjä, joka on kisannut viisissä olympialaisissa.
– Oli todella tunteikasta seistä hyppytornissa, kun tiesin, että se olisi viimeinen kilpailuhyppyni, Daley kertoi British Voguelle.
– Päätös oli tehtävä jossain vaiheessa. Aika tuntuu nyt olevan oikea. On oikea hetki lopettaa.
Pekingistä vuonna 2008 alkaneella olympiaurallaan Daley voitti kaikkiaan viisi mitalia. Kruununa vuoden 2021 kulta 10 metrin parihypystä. Hänellä on myös kaksi maailmanmestaruutta yksilökisasta.