Tomas sai teininä iskuja päähänsä kotibileissä, vajosi kolmeksi viikoksi koomaan ja halvaantui alaraajoista – "Ennusteet kertoivat, etten ikinä enää kävelisi"

Nuoruuden kipuilut ajoivat somevaikuttaja Tomas Jouhilammen päihteiden ja väkivallan maailmaan. Nyt hän haluaa olla varoittava esimerkki kaikille nuorille. 

Teininä tappelut kotibileissä olivat arkipäivää ja Tomas Jouhilammesta muodostui se, joka suostui haastamaan kenet tahansa. 

Vuonna 2012 yksi tappelu ajautui liian pitkälle ja Jouhilampi sai useamman iskun päähänsä. Lopputuloksena hän joutui sairaalaan ja vaipui kolmeksi viikoksi koomaan. 

– Sain vakavan aivoverenvuodon ja -vamman sekä alaraajahalvaannuin. Ennusteet kertoivat, etten ikinä enää kävelisi, Jouhilampi kertoo. 

– Vuoden sairaalassaolon jälkeen tässä sitä onneksi ollaan.

Parempaan elämään mutkien kautta

Hengenvaaraan joutuminen ei kuitenkaan vielä avannut ovia paremmalle elämäntyylille. 

– Kuntoutuksen jälkeen masennuin pahasti. En saanut mistään duunia, mulle ei tullut mistään fyrkkaa ja aloin taas dokaamaan, Jouhilampi sanoo. 

– Onneksi jossain kohtaan tajusin, ettei tässä ole mitään järkeä. Päätin, että tähän en jää. 

Nykykulttuuri huolestuttaa

Jouhilampi on huolestunut nuorten muuttuneesta väkivaltakulttuurista.

– Ennen oli ikään kuin sääntönä, ettei porukassa mennä hakkaamaan yhtä ihmistä. Nykyään se on normaalia ja porukka tekee sitä, kuin se olisi siistiä.

– Ja nyt mukana saatetaan kantaa veitsiä ja muita aseita.

Nykyään Jouhilampi jakaa tarinaansa sosiaalisessa mediassa yhteensä lähes 90 tuhannelle seuraajalle, jotta muut voisivat oppia hänen virheistään. Hänella on oma yritys, joka tekee kiusaamisen ja väkivallan vastaista työtä. 

– Haluan korostaa sitä, että nuoret tarvitsevat aikuisten tukea ja lisää tietoa väkivallan vaaroista. 

Jouhilampi on perustanut myös liikkeen fyysisen koskemattomuuden puolesta. 

– Haluan olla esimerkki siitä, että yksikin isku on liikaa. 

Katso koko haastattelu jutun alussa olevalta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat