Tony Salmelainen menetti elämänhalunsa, jolloin tyttöystävä varautui pahimpaan – "Keho luovutti puolestani"

Urheilijoista 49 prosenttia ilmoitti, että ura on ollut jokaisen siihen uhratun tunnin arvoinen.

– En vaihtaisi mihinkään, tutkimuksen paneelikeskusteluun osallistunut Salmelainen tiivisti mietteensä kymmenen vuotta sitten katkenneesta urastaan.

NHL:ssä piipahtaneen ja pitkän uran AHL-liigassa, Sveitsissä ja SM-liigassa pelannut Salmelainen joutui lopettamaan toistuvien päävammojen takia. Uran loppu vei elämänhalun, mutta hän on toipunut, työskentelee Toronto Maple Leafsin kykyjenetsijänä ja tarjoaa urheilusta vetäytyville urheilijoille vertaistukea Elämän pelikirja -hankkeessa.

– Voin nyt fyysisesti ja henkisesti paremmin kuin koskaan, aivoterveysvalmentajan pätevyyden hankkinut Salmelainen vahvistaa.

Apu löytyi ammattilaisilta

Kun Salmelaisen ura päättyi 32-vuotiaana, hän näki urasta luopumiseen liittyviä painajaisia viikoittain ja menetti elämänhalunsa. Synkimmässä vaiheessa tyttöystävällä oli 112 valmiina puhelimessa pahimman varalta.

– Mutta menin hoitoon ja sain apua, Salmelainen kertoo ja korostaa vielä, että huippu-urheilusta luopumista piti sulatella pitkään.

Psykologi Atlantassa arvioi vuosia myöhemmin, että hän toipuu päävammoistaan täysin.

– Luuletko, että voin vielä pelata? Salmelainen vastasi lausuntoon, vaikka uran viimeisistä peleistä oli kulunut kolme vuotta.

– Niin syvällä se oli.

Nyt Salmelaisen suunnitelmissa on verkkokurssi, jolla autetaan urasta luopuvia urheilijoita.

– Ei ole riittävästi ymmärretty, että valmistautuminen urheilu-urasta luopumiseen itse asiassa edesauttaa urheilumenestystä. Painolasti häviää ja energiaa vapautuu, kun urheilijalle selkenee, mitä haluaa tehdä urheilun jälkeen, Salmelainen tiivistää sanomansa.

Lääkäriltä painetta pelata

Salmelaisen ura päättyi päävammojen kasaantuneista vaikutuksista. Ongelma tunnetaan yhä paremmin, mutta Salmelainen vaatii urheilijoiden taustavoimilta vastuullisuutta.

Hän sai vuonna 2012 Sveitsissä pelatessaan tällin päähän, mutta lähti silti neljä päivää myöhemmin joukkueen seuraavaan otteluun. Peli sujui, hän oli tehnyt maalin ja syöttänyt toisen, mutta näkökyky alkoi hämärtyä. Visiirin pyyhkiminen ei auttanut.

– Tajusin, etten näe kunnolla. Sanoin joukkueen lääkärille, että on varmaan aivotärähdys. Hoitokopissa näkö alkoi palautua. Lääkäri kysyi, pystyisinkö kuitenkin pelaamaan erikoistilanteet, Salmelainen muistaa.

– Pelasin yhden vaihdon vielä, mutta ei siitä mitään tullut.

Tapaus kuvaa hyvin huippu-urheilijaa. On vaikea luovuttaa. Sen takia urheilija tarvitsee vastuullisia ihmisiä suojakseen.

– Ainoa, mikä minut pysäytti oli se, että näkö lähti. Keho ilmoitti, etten olen enää toimintakykyinen. Keho luovutti puolestani, Salmelainen toteaa.

Ura jatkui vielä muutaman ottelun verran ja kauteen 2013–2014 Helsingin IFK:ssa. Sitten tuli harjoituksissa osuma olkapäästä ja ottelussa kolhu korkeasta mailasta. Ura oli ohi, mutta sitä Salmelainen sulatteli vastaanotolla vielä kolme vuotta myöhemmin.

Asiantuntijat urheilun puolella

Mehiläisen tutkimuksen synkkiä lukuja olivat vakavien vammojen ja henkisten ongelmien yleisyydestä kertovat prosentit. Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Mikko Kirjavainen on silti valmis kannustamaan nuoria huippu-urheiluun.

Kirjavainen muistuttaa tutkimuksen osasta, jossa urheilijat kertovat isoilla prosenteilla urheilun myönteisistä kokemuksista. Se on käynyt ilmi myös vastaanotolla.

– Vastaanotollani on käynyt tämän tutkimuksen jälkeen kolme nelikymppistä, urheilusta eläkkeellä olevaa urheilijaa. Kysyin yhdeltä, että mitä nyt tuumaat, kun sinun polvi on ihan sökö. Että oliko se sen väärti? Kirjavainen kertoo.

Vastaukset vastaanotolla vahvistivat kyselytutkimuksen tulokset. Peräti 99 prosenttia urheilijoista kokee uransa kokonaisuudessaan myönteisesti.

Urheilupsykologi Anna Andersen on samoilla linjoilla Kirjavaisen kanssa.

– Kannustaisin nuoria ainakin urheiluun. Se on sitten nuoren persoonasta kiinni, haluaako urheilussa huipulle, Andersen toteaa.

Kirjavainen painottaisi vammojen ehkäisemiseksi monipuolisuutta. Andersen haluaisi suojata urheilijoita suorituspaineilta ja odotuksilta. Niitä voi tulla jopa hyvää tarkoittavilta vanhemmilta.

– Jompikumpi vanhempi voi tiedostamattaan asettaa nuorelle urheilijalle painetta. Kysymys on usein rahasta, Andersen harmittelee.

– Jos vanhemmat kustantavat harrastukset tai huolehtivat vaikka kuljetuksista, niistä voi tulla odotuksia, jotka eivät tosin välttämättä ole totta. Mutta sille lapselle ne voivat olla tosia.