TOP 10: Veikkausliigan yllätysmestarit

Veikkausliigan mestaruuspokaali
Kolme joukkuetta taistelee mestaruuspatsaasta tänä vuonna.Lehtikuva
Julkaistu 21.10.2016 11:55
Toimittajan kuva

Salttu Forsström

Veikkausliigassa nähdään huima loppuratkaisu, kun päätöskierrokselle lähdettäessä peräti kolmella joukkueella on mahdollisuus vielä mestaruuteen. Mestariehdokkaista kauden yllättäjä IFK Mariehamn jahtaa ensimmäistä mestaruuttaan, mutta takana vaanivat tiukasti ennakkosuosikkeina kauteen lähteneet HJK ja SJK. Veikkausliigan historiassa yllättäjät ovat napanneet mestaruuksia aiemminkin ja listasimme niistä kymmenen suurinta.

HJK 1998 

10. HJK 1997

HJK säilytti edelliskaudella sarjapaikkansa niukasti vasta karsintojen kautta ja putoaminen sarjaporrasta alemmas oli vain yhden maalin päässä. Seuraavaksi vuodeksi HJK hankki kovia vahvistuksia ja Antti Muurinen tuli joukkueen peräsimeen. Edelliskauden rämpimisen jälkeen HJK:lta odotettiin menestystä, mutta joukkue oli samalla muuttunut paljon. HJK sai pelinsä kuitenkin rullaamaan ja se voitti ylivoimaisesti mestaruuden. Mestaruuden ansiosta HJK pääsi kilvoittelemaan Champions Leaguen karsintoihin ja tie vei lopulta aina lohkovaiheeseen saakka.

SJK 2015 

9. SJK 2015

SJK perustettiin vuonna 2007 ja Seinäjoella lähdettiin rakentamaan huippujoukkuetta ja –organisaatiota. Kauden 2013 päätteeksi SJK nousi Veikkausliigaa ja jo heti ensimmäisenä kautenaan se voitti hopeaa. Harva kuitenkaan uskoi, että SJK nousisi mestaruuteen saakka toisena vuotenaan Veikkausliigassa. Mestaruutta oli povattu vahvasti panostaneelle HJK:lle, joka oli edellisvuonna pelannut Eurooppa-liigan lohkovaiheessa. SJK kuitenkin osoitti nousseensa pysyvästi huipulle ja kirjautti ensimmäisen mestaruutensa jo heti toisella liigakaudellaan.

HJK 2003 

8. HJK 2003

HJK:n mestaruus kaudella 2003 ei ennen kauden alkua olisi kuulostanut kummoiseltakaan yllätykseltä, mutta kauden aikaiset tapahtumat tekivät Klubin mestaruudesta erityislaatuisen. Haka hallitsi lähes koko kautta ja johti sarjaa jo yhdeksän pisteen erolla loppukaudesta. Koskilaisten menoa ei näyttänyt pysäyttävän mikään, kun se voitti kuusi ottelua peräkkäin maalierolla 21-0. Sitten Hakan peli loppui kuin seinään ja se alkoi kokea yllättäviä tappioita. HJK kuroi eroa kiinni piste pisteeltä ja nousi lopulta ohi napaten mestaruuden kiistakumppaninsa nenän edestä.

MyPa 2005 

7. MyPa 2005

MyPaa oli ehditty pitää ikuisena kakkosena, sillä myllykoskelaiset olivat voittaneet kahdeksan mitalia Veikkausliigassa vuosina 1993-2002 ja viisi niistä oli hopeista. Mitalien suhteen MyPalla oli parin vuoden kuiva kausi, mutta vuonna 2005 rävähti, kun se jännittävien vaiheiden jälkeen vihdoinkin pääsi juhlimaan mestaruutta. Monien yllätykseksi "MyPa ei voita koskaan" -kirous oli vihdoin murrettu. Siihen seuran menestys lopulta jäikin ja kymmenen vuotta myöhemmin seura ajettiin alas.

Haka 1995 

6. Haka 1995

Haka oli kolkutellut kärkisijoja edellisvuosina, mutta mestaruuteen koskilaisilla oli kuitenkin ollut pitkä matka. Valkeakoskella oli juhlittu mestaruutta edellisen kerran vuonna 1977, joten odotus oli piippujen varjossa ollut pitkä. Venäläistaitureidensa Valeri Popovitshin ja Oleg Ivanovin johdolla Haka jyräsi kauan odotettuun mestaruuteen kauden 1995 päätteeksi. Kausi oli samalla viimeinen pitkäaikaiselle maalivahdille ja kapteenille Olli Huttuselle, joka pääsi näin viimeisenä kautenaan juhlimaan mestaruutta.

Jazz 

5. Jazz 1993

Kauteen 1993 lähdettäessä mestarikandidaatteja löytyi rutkasti. HJK, MyPa, FinnPa, Kuusysi ja Jazz olivat monien papereissa mestarisuosikiksi. Jazz oli ollut mitaleilla jo edelliskautena, mutta vuonna 1993 se nappasi mestaruuden. Porilaisten mestaruus oli pienoinen yllätys, sillä yhdeksän aiemman vuoden mestaruudet oli jaettu Kuusysin ja HJK:n kesken. Sanonta: "hyökkäykset voittavat pelejä, mutta puolustukset mestaruuksia" ei pitänyt paikkansa vuonna 1993, sillä Jazz esitti brassitaitureidensa johdolla iloista ja viihdyttävää jalkapalloa. 

TamU 2001 

4. Tampere United 2001

Kolme peräkkäistä mestaruutta voittanut Haka lähti kauteen selvänä ennakkosuosikkina, mutta pokaalia nosteltiinkin naapurissa, kun toista kauttaan liigassa pelannut Tampere United pokkasi ensimmäisen mestaruutensa. TamU sai keskikesällä pelinsä uomiin ja Antti Pohja mätti liukuhihnalta maaleja ja Mikko Kavén tilkitsi maalin johdattaen joukkueen kärkipaikalle. TamU:n bensa näytti kuitenkin loppuneen alkusyksystä, kun se hävisi tärkeässä kamppailussa HJK:lle ja Klubilla oli mestaruusvaltit omissa käsissään. Pokaali ja kultaiset mitalit olivatkin Helsingissä odottamassa HJK:n mestaruusjuhlia, mutta se jäi tasapeliin Hakaa vastaan ja TamU nousi mestariksi pisteen erolla voittamalla omassa päätösottelussaan Jazzin. Näin palkinnot vietiin Tammelaan.

TPV 1994 

3. TPV 1994

TPV:n kausi vuonna 1994 oli kaikin puolin värikäs. Se pelasi toista kauttaan Veikkausliigassa ja kauden kolmen ensimmäisen pelin aikana HJK ja TPS ottivat tamperelaisilta luulot pois. Seuraavassa pelissä TPV voitti kuitenkin ennakkosuosikkeihin lukeutuvan MyPan ja sen jälkeen joukkueen kurssi lähti jyrkkään nousuun. Mestaruus ratkesi dramaattisten vaiheiden jälkeen, sillä toiseksi viimeisellä kierroksella TPV kohtasi HJK:n, joka oli kolmen pisteen päässä. Harva pisti enää rahojaan tamperelaisten laariin, kun HJK johti ottelua 2-0, mutta TPV nousi Miika Juntusen, maalikuningas Dionision ja Jarkko Wissin osumilla voittoon. TPV sinetöi mestaruutensa voittamalla vieraissa Jaron. TPV voitti näin sarjassa toiseksi tulleen MyPan kahden pisteen erolla. TPV tosin sai käännettyä kauden aikana yhden ottelun edukseen protestin kautta Kuusysin rikottua karenssimääräyksiä. Se nosti TPV:n mestaruuteen.

Inter 2008 

2. FC Inter 2008

Kausi 2008 oli monella tapaa historiallinen ja yllätyksellinen. Ensinnäkin suurimmat ennakkosuosikit Tampere United, HJK sekä TPS eivät yltäneet edes mitaleille. Toisaalta mitalikolmikko koostui kokonaan ensikertalaisista. Inter voitti talvella Liigacupin, mutta sitä ei siltikään povattu kärkitaisteluun. Inter pelasi kuitenkin 17 ensimmäistä otteluaan ilman tappioita ja lento kesti loppuun saakka, kun se juhli kauden päätteeksi historiansa ensimmäistä mestaruutta.

Haka 1997 

1. Haka 1998

Haka oli voittanut mestaruuden kaudella 1995, mutta seuraavana kautena valkeakoskelaiset putosivat sarjaporrasta alemmas. Haka sai pidettyä joukkueensa rungon kasassa ja purjehti Ykkösen ylivoimaiseen voittoon ja voitti samana vuonna myös Suomen Cupin kaataen muun muassa kaksiosaisessa välierässä sen vuoden mestari HJK:n. Vaikka Haka tiedettiin kovaksi kaudella 1998, ei nousijajoukkueen odotettu yltävän aivan mestaruuteen saakka. Etenkään, kun HJK selvitti tiensä Champions Leaguen lohkovaiheeseen. Koskilaiset kuitenkin jyräsivät ja nappasivat mestaruuden, josta alkoi kolmen mestaruusvuoden putki. Nousijajoukkueena mestaruuden voittaminen on sen verran kova temppu, että se kiilasi tiukan listan kärkipaikalle.

Tuoreimmat aiheesta

Veikkausliiga