Törkeästä veropetoksesta epäilty on paennut maasta mutta jättänyt miljoonien arvoiset kellot Suomeen, kertoo poliisi.
Helsingin poliisi on takavarikoinut parikymmentä arvokasta rannekelloa, jotka poliisin mukaan ovat satojen miljoonien eurojen veropetoksesta epäillyn miehen jälkeensä jättämää omaisuutta.
Kellojen yhteenlaskettu arvo on poliisin mukaan yli 2,6 miljoonaa euroa.
Poliisi epäilee veropetoksista yhdysvaltalaista kryptomiljonääriä Richard James Schueleria, joka Schueler tunnetaan myös nimellä Richard Heart.
Hän on poistunut Suomesta, ja hänet vangittiin poissaolevana viime syyskuussa.
Rikosepäilyissä on poliisin mukaan kyse kryptovaluuttaliiketoiminnasta ja siinä vältetyistä veroista.
– Kalleimpien kellojen hankintahinnat olivat olleet yli 400 000 euroa kappaleelta, kertoi tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Harri Saaristola poliisin tiedotteessa tänään tiistaina.
Schuelerin nimi nousi julkisuuteen vuonna 2023, kun hän kipusi vuoden 2022 pääomatuloillaan Suomen suurituloisimpien joukkoon.
Lue myös: Tässä on Suomen 200 suurituloisinta
Tutkinta alkoi syksyllä
Helsingin poliisi aloitti viime syksyllä 2024 esitutkinnan törkeästä veropetoksesta, jossa epäilty oli välttänyt satojen miljoonien eurojen verot.
Poliisille kävi ilmi tutkinnan aloittamisen jälkeen, että epäilty oli poistunut Suomesta.
Tutkintaryhmän tiedustelujen perusteella selvisi, että epäilty oli todennäköisesti jättänyt erittäin arvokasta omaisuutta Suomeen.
– Poliisi teki Espoossa kotietsinnän, jossa sivullisen henkilön hallusta löytyi noin 20 kappaletta arvokkaita rannekelloja, Saaristola kertoi.
Suurin osa kelloista on poliisin mukaan Rolex-merkkisiä.
Lue myös: Poliisi epäilee yhdysvaltalaista kryptomiljonääriä satojen miljoonien veropetoksesta Suomessa
Videoilla luotiin kuvan varakkaasta elämäntyylistä
Merkittävä osa kelloista oli poliisin mukaan ostettu Suomesta. Osa oli hankittu Yhdysvalloista.
Epäilty oli tuonut Yhdysvalloista Suomeen pääasiassa Rolex-rannekelloja yhteensä noin 5,3 miljoonan euron arvosta.
– Kelloja esiteltiin epäillyn YouTube-lähetyksissä, joissa epäilty myös markkinoi itse tehtyjä virtuaalivaluuttoja. Ilmeisesti hän pyrki kellojen esittelemisellä luomaan ympärilleen varakkuuden vaikutelman, Saaristola kertoo.
– Tavoitteena oli mahdollisesti vakuuttaa sijoittajat siitä, että hekin voivat vaurastua.
Juttua päivitetty 7.1.2025 kello 17.48.