Vuoden tulokuninkaaksi verottajan tilastoissa noussut hämeenlinnalaismies Juhapekka Piiroinen kertoo MTV Uutisille, että hänen tulonsa on ilmoitettu virheellisesti. Hän kertoo tehneensä verottajalle oikaisupyynnön asiasta.
Taustalla oli miehen kertoman mukaan se, että hän oli vuonna 2014 louhinut kryptovaluutta Dogecoinia.
Kun miljardööri Elon Musk kommentoi viime helmikuussa virtuaalivaltuuttaa julkisesti Twitterissä, oli Piiroinen kertomansa mukaan löytänyt vanhan kovalevyn, jossa tätä virtuaalivaluuttaa oli säilössä. Hän myi ne lähes heti Muskin lausuman jälkeen, saaden noin 12 500 euroa.
Lue myös: Verotilaston kuninkaaksi nousi mystinen henkilö – tällainen hän on
Hän kertoo harjoittaneen virtuaalivaluutoilla myös päiväkauppaa, joilla hän onnistui nostamaan pääomatuloja entisestään. Lähellekään verottajan palveluun ilmoitettuja 133,7 miljoonaa euroa euroa ei hänen pääomatuloissaan silti päästy.
Virtuaalivaluutoilla ei siis rikastuttu.
– Tässä on käynyt itsellä virhe tietoja syöttäessä. Olen leikkinyt järjestelmässä numeroilla ja ajatuksissa näemmä postannut sen eteenpäin, Piiroinen kirjoittaa MTV Uutisille lähettämässään tekstissä, jonka kertoo olevansa osa verottajalle lähetettyä oikaisupyyntöä.
Tuttu käsite verkkoslangissa
Huomionarvoista on, että pääomatulojen suuruudeksi pyöristyi 133,7 miljoonaa euroa.
Luku 1337 on verkkoslangia, joka viittaa sanaan elite eli eliitti. Mies on aiemmin ollut hallitusroolissa ohjelmistoyhtiössä, jonka nimessä lukua on käytetty.
Tällä hetkellä Piiroinen on töissä ohjelmoijana Critical Force -nimisessä peliyhtiössä, mutta yhtiöllä ei ole hänen mukaansa mitään tekemistä hänen ilmoittamiensa pääomatulojen kanssa.
– Vähän poskia punottaa. Täytyy tässä jutella vielä työkavereiden kanssa. En hirveästi suosittele julkista nolaamista kenellekään, Piiroinen sanoi STT:lle.
Verohallinnon tiedotusvälineille virheelliseksi nyt ilmoittamansa 133,7 miljoonan euron pääomatulon lisäksi hänellä oli verotiedoissa ansiotuloja 46 000 euroa.
Piiroinen kertoi STT:lle, että hänen todelliset pääomatulonsa olivat viime vuonna noin 26 000 euroa, jotka hän sai tekemistään virtuaalivaluuttakaupoista.
Verohallinnon lakiasiainjohtaja ei verosalaisuuteen vedoten kertonut STT:lle, miten Piiroisen asiaa on käsitelty.
Piiroinen toivoo, ettei jatkossa saisi enempää julkisuutta tästä "turhankin julkisesta näppäilyvirheestä".
0:54
Uutista päivitetty 9.11. kello 16.25 STT:n tiedoilla.