Mercedeksen F1-tallipäällikkö Toto Wolff reagoi Lewis Hamiltonin ensimmäisiin Ferrari-kuviin varsin dramaattisella ilmaisulla.
Seitsemän F1-maailmanmestaruutta urallaan saavuttaneen Hamiltonin pitkä pätkä Mercedeksellä tuli päätökseensä viime vuonna. Britti ehti kaasutella tallin riveissä 12 kautta ja tilille tuli kuusi henkilökohtaista titteliä.
Hamilton on nyt Ferrarin mies. Hän matkusti hiljattain Maranelloon aloittamaan uuden lukunsa, ja mies julkaisi viime viikolla ensimmäisiä kuviaan Ferrarin leivissä.
20. tammikuuta Hamilton painoi eetteriin ensimmäisen niistä. Hän oli puku päällä Ferrarin edesmenneen perustajan Enzo Ferrarin vanhan talon edessä, ja takaviistossa oli punainen Ferrari F40 -superauto.
Hamilton kertoi pääsevänsä toteuttamaan unelmansa punaisissa.
– Tänään aloitamme uuden aikakauden tämän ikonisen tiimin historiassa, enkä malta odottaa, että pääsemme näkemään, millaisen tarinan kirjoitamme yhdessä, tähti kirjoitti.
Instagram-julkaisusta on tykätty yli 5,6 miljoonaa kertaa. Se on Daily Expressin mukaan historian tykätyin F1-julkaisu.
"Sitten näet kumppanisi ensimmäistä kertaa uuden ystävän kanssa"
Hamiltonin kanssa menestyksekästä yhteistyötä aiemmin tehnyt Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff on nyt kertonut mietteensä Hamiltonin uusista otoksista kilpailijatallissa.
– On vähän kuin eroaisit ystävällisesti, ja kaikki on hyvin, ja sitten näet kumppanisi ensimmäistä kertaa uuden ystävän kanssa, Wolff sanaili dramaattisesti Sky Sportsille.
– Olen kuitenkin todella iloinen hänen puolestaan. Kerroin hänelle, että nuo kuvat olivat ikonisia ja niin hyvin kuratoituja, eikä kyse ollut mistään yllätyksestä Lewisin kanssa.
Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner puolestaan heitti Hamiltonista uusia kuvia nähtyään "punaisen sopivan hänelle".
– Tämä on mielestäni hienoa formula ykkösille. Lewis Hamilton Ferrarilla – se tietää lipputuloja, Horner kommentoi Autosportin julmaisemalla videolla.
Horner povaa Hamiltonin Ferrarilla tuovan vuoteen myös jännittävää dynamiikkaa. Hän uskoo, että kaudesta tulee "erittäin tiukka".
– On neljä tiimiä, jotka ovat todella kilpailukykyisiä.
F1:ssä erottui viime vuonna selvä neljän kärki, tuolloin valmistajien sarjassa järjestyksessä McLaren, Ferrari, Red Bull ja Mercedes.
Ferrarilla yksityisessä testissä Barcelonassa tuoreeltaan ulosajaneen Hamiltonin tallikaverina toimii Charles Leclerc. Mercedeksen kisakuljettajaksi George Russellin aisapariksi hyppää Andrea Kimi Antonelli. Red Bullilla nelinkertaisen maailmanmestarin Max Verstappenin kanssa on nyt Liam Lawson, ja McLarenilla jatkavat Lando Norris sekä Oscar Piastri.