Rallin MM-sarjan pääluokassa ajaa tätä nykyä kaksi suomalaista kuljettajaa, mutta uusia tulokkaita on tarjolla.
MAINOS
MM-ralli yksinoikeudella
MTV Katsomossa!Kausi 2025 käynnistyy Monte Carlossa
23. tammikuuta!Kaikki suorat ajolähetykset MTV Maxilla ja MTV Katsomossa kaudella 2025.
Yksi näistä on Sami Pajari, jonka uraa on rakennettu määrätietoisesti jo useamman vuoden. Pajari, 22, saavutti SM3-luokan mestaruuden kaudella 2019 ja tuli valituksi AKK:n Tulevaisuuden tähdeksi samana vuonna. Tämän jälkeen matka jatkui kansainvälisille erikoiskokeille, ja kaudella 2021 lahtelainen nappasi MM-sarjan JWRC-junioriluokan himoitun mestaruuden.
LUE MYÖS: Kalle Rovanperältä lupaavaa herkuttelua – nyt apuna vielä valttikortti
Nykyään WRC2-luokassa Toyotan Rally2-autolla ajava Pajari on tuttu mies Toyotan tallipäällikölle Jari-Matti Latvalalle. He kävivät jopa yhdessä harjoittelemassa ajamista vuonna 2020, kun Latvalan ura MM-sarjan pääluokassa oli tullut päätökseen.
Latvala on siitä lähtien seurannut tarkkaan Pajarin urakehitystä. Ja varsinkin nyt, kun Pajari on ikään kuin Toyotan mies, vaikkakin kilpailee yksityistiimin kalustolla.
– Sami oli Montessa viides, mutta täytyy muistaa, että siellä auto ei ollut vielä ihan paras niihin olosuhteisiin. Ruotsissa hän olikin jo toinen. Hänellä on ollut koko ajan nouseva kaari, Latvala summaa Pajarin alkukauden otteita MTV Urheilulle.
– Totta kai Sami kiinnostaa meitä kovasti. Jos katsotaan näitä nuoria kuljettajia, niin mielestäni Sami ja tietysti Oliver Solberg ovat varmaan ne nopeimmat kaksikymppisistä.
1:21
Toyotan tehdastiimin päämaja sijaitsee Jyväskylässä, mistä on noin 25 kilometrin matka Printsport-tallin tiluksille Lievestuoreelle. Eero Räikkösen johtama Printsport ajattaa tänä vuonna Pajaria rallin MM-sarjassa.
Toyota oli osaltaan vaikuttamassa siihen, että Pajari sai Jyväskylässä kehitetyn Toyota GR Yaris Rally2 -auton käyttöönsä heti tämän kauden alussa.
– Halusimme tarjota autoja nuorille nouseville kuljettajille. Silloin oli selvää, että Sami oli kiinnostunut Toyotasta, joten hänelle oli saatava auto ensimmäisten joukossa, Latvala sanoo.
LUE MYÖS: Sébastien Ogierille huima kunnianosoitus Ranskassa
Toyotan tehdastiimillä on tällä hetkellä neljä kuljettajaa, jotka kilpailevat MM-sarjan pääluokassa Rally1-luokituksen kilpureilla. Kalle Rovanperän, Takamoto Katsutan ja Elfyn Evansin urat eivät ole vielä ehtoopuolella, mutta Sébastien Ogierin tilanne on toinen. Ranskalaiskonkari on tyytynyt ajamaan viime vuosina puolikkaita kausia, ja jossain vaiheessa hänen aktiiviuransa tulee päätökseen.
Viimeistään siinä vaiheessa Toyotan tehdastiimistä voisi olla tarjolla paikka nuoremman sukupolven kuljettajalle.
Kysymys kuuluukin, kuinka korkealla Pajari on Toyotan listoilla.
– Sanotaan näin, että kyllä hän on siellä listan kärkipäässä, Latvala täräyttää hymyssä suin.
– Meillä on kiinnostusta häntä kohtaan ja seuraamme häntä.
Pajari kilpailee seuraavan kerran torstaina käynnistyvässä Portugalin MM-osakilpailussa.