Sardinian MM-rallin ensimmäinen täysi ajopäivä päättyi ennen aikojaan, kun kaksi viimeistä erikoiskoetta peruttiin. Toyota-tallissa kilpailunjohtajan päätös ei miellyttänyt.
LUE MYÖS: Näin perjantaipäivä eteni – MTV seurasi Sardinian MM-rallin tapahtumia hetki hetkeltä
Rallin kahdeksas ek peruttiin, kun WRC2-luokassa ajaneen Laurent Battut'n auto oli syttynyt palamaan. Kyseinen pikataival oli ajettu läpi jo aiemmin ek:na numero kuusi, ja Battut'n auton tulipalo oli peruja tuolta ajokerralta.
Lopulta kilpailunjohtaja päätti perua myös päivän päättäneen yhdeksännen erikoiskokeen, jossa aikataulun mukainen alkamisaika olisi ollut 43 minuuttia kahdeksannen ek:n jälkeen. Syy tämän pätkän perumiselle oli se, ettei kaikkia autoja saatu siirrettyjä aikataulun puitteissa erikoiskokeelta toiselle.
Toyotan kannalta tilanne oli sikäli harmillinen, että rallin voitosta Esapekka Lapin kanssa taistelevalla Hyundain Ott Tänakilla oli ongelmia autonsa voimansiirron kanssa. Illan pätkillä Lappi olisi todennäköisesti saanut tehtyä reilusti lisää eroa Tänakiin.
Nyt Lappi lähti yötauolle vain 0,7 sekunnin johtomarginaalilla vuoden 2019 maailmanmestariin.
– Sinänsä tämä tuntuu vähän katkeralta, että molemmat pätkät peruttiin. Tiedettiin, että Ottilla on tekninen ongelma ja hän olisi varmaan tippunut siitä kärkitaistosta vähän enemmän taakse, Toyotan urheilujohtaja Kaj Lindström sanoi MTV Urheilulle.
– Mun mielestä ainakin toinen pätkä olisi voitu hyvin ajaa.
Lindströmin näkemykset rallipäivän päättäneistä tapahtumista voit katsoa kokonaisuudessaan jutun yläreunassa olevalta videolta. Toyota-pomo kommentoi myös Lapin ja Kalle Rovanperän suorituksia.