TPS:n ruotsalaishyökkäjä hirmuvireessä – takoi jälleen kaksi maalia

Erik Thorell TPS
Matti Raivio/All Over Press
Julkaistu 08.12.2016 21:26

MTV SPORT – STT

Turun Palloseuran hyvä kolmas erä nosti joukkueen 4-2-kotivoittoon Mikkelin Jukureista jääkiekon SM-liigassa.

0812 TPS-Jukurit

TPS lähti päätöserään maalin tappioasemassa, mutta käänsi kolmella maalilla ottelun voitokseen. Näin Jukurit jäi ilman pisteitä ensimmäisessä liigavierailussaan Turussa.

SM-liigan tehopörssin kärkimies Jasper Lindsten tasoitti ottelun kolmannen erän puolivälissä, ja Erik Thorell (2+0) vei kotijoukkueen johtoon vajaat viisi minuuttia ennen päätössummeria. Loppuluvut sivalsi TPS-kapteeni Tomi Kallio tyhjään maaliin.

Jukurien päävalmentaja Risto Dufva harmitteli, että joukkueen pistepotti ei kasvanut hyvästä pelistä huolimatta.

-Ottelu meni suunnitelmien mukaan lähes loppuun asti, mutta TPS käänsi kuitenkin pelin voitoksi, Dufva harmitteli.

TPS-luotsi Ari-Pekka Selin myönsi, että voitto oli kovan työn takana.

-Todella hyvä joukkue voitettiin. Jukurit oli kaksi erää niskan päällä, mutta päätöserässä pystyimme kääntämään ottelun voitoksi, Selin sanoi. 

Tuoreimmat aiheesta

Liiga