MTV Urheilun asiantuntijat Petri Kontiola ja Antti-Jussi Niemi hämmästyivät TPS:n tähtipuolustajan Max Lindrothin toisesta perättäisestä hattutempusta.
Perjantain SM-liigakierroksen suurin tähti oli TPS:n tähtipuolustaja Max Lindroth, joka teki hattutempun jo toisessa perättäisessä ottelussaan. Lindroth iski keskiviikkona kolme maalia HPK:n verkkoon ja perjantaina oli Ässien vuoro todistaa TPS-tykin hattutemppua.
LUE MYÖS: Petri Kontiola tyrmistyi Pelicans-valmennuksen erikoisesta päätöksestä – "Ihan käsittämätöntä!"
MTV Urheilun asiantuntijat Petri Kontiola ja Antti-Jussi Niemi häkeltyivät ruotsalaisen suorituksesta.
– Onhan nuo ihan mielettömiä suorituksia – nimenomaan pakille. Tai olisi hyökkääjällekin tai ihan kenelle vaan. Aika sanattomaksi tuo vetää, Niemi nauraa hämmentyneenä.
Viime kaudella kaukalossa Lindrothia vastaan pelannut Kontiola nosti esiin Lindrothin taidon laukoa kiekko viivasta puolustusmuurin läpi maalille asti. Kontiolan nosto sai menestyksekkään uran puolustajana pelanneen Niemen heittämään vitsiä omasta pelaajaurastaan.
– Se on hyvä taito pakille. Se ei ole ihan helppoa, eikä itsestäänselvyys. Minä olin sitä koulukuntaa, että painoin vastustajan polvisuojaan, Niemi nauraa.
Katso SM-liigastudion reaktio Max Lindrothin hattutemppusumaan pääkuvan videolta.