Hanna Kietäväinen-Sirén tutustui Suomen historian väitöskirjassaan esivanhempiemme rakkauselämään. Oikeuslaitosten asiakirjat paljastivat tarinoita historiastamme, jotka aiemmin eivät ole päässeet esille.
FM Hanna Kietäväinen-Sirén kertoi haastattelussamme, miten salarakkaat ja esiaviollinen seksi eivät suinkaan modernin urbaanisuomalaisen keksintöä, vaan tuttuja ilmiöitä jo esivanhempiemme aikana. Mielikuvat entisten aikojen romantiikasta tulevat usein kirjallisuudesta ja taiteesta. Väitöskirjaansa ”Erityinen ystävyys. Miehen ja naisen välinen rakkaus uuden ajan alun Suomessa (n. 1650–1700)” tehdessään Kietäväinen-Sirén kävi läpi tuomioistuimien asiakirjoja jotka kuvaavat aikakauden ihmisten rakkaustarinoita raadollisimmillaan.
Vaikuttavimpia tosikertomuksia oli aatelisneidon ja naimisissa olleen renkivoudin traaginen tarina Länsi-Suomesta. Tuohon aikaan liittoja eri säätyjen välillä ei suvaittu, avioeron saaminen oli tiukasti säädeltyä ja aviorikoksesta saattoi pahimmillaan seurata jopa kuolemantuomio. Epätoivoinen rakkaus saattoi johtaa hirvittäviin tekoihin.
– Aatelisneito synnytti renkivoudille kaksi lasta. Ensimmäinen ilmeisesti kuoli luonnollisesti, mutta toisen vastasyntyneen he ilmeisesti yhdessä tuumin tappoivat ja polttivat naisen kakluunissa. Lapsen luuranko löytyi tulipesästä ja mies oli tuonut polttopuut, Kietäväinen-Sirén kertoo.
Rakastavaiset jäivät teosta kiinni, sillä raskaus oli huomattu, mutta lasta ei tullut. Vaikka aihetodisteet olivat selvät, molemmat kielsivät teon ja suhteensa.
– He eivät koskaan puhuneet omasta rakkaudestaan, mutta lähellä elänyt palvelusväki kertoi suhteesta. Palvelusväen mukaan kaikesta oli huomattu, että he olivat erityisiä ystäviä. Erityisellä ystävyydellä kuvattiin miehen ja naisen rakkaussuhdetta useissa tapauksissa, se kuvaa suhteen intimiteettiä ja erityisyyttä suhteessa muihin ihmissuhteisiin, Kietäväinen-Sirén kuvailee ja siteeraa pätkää eräästä todistajanlausunnosta: "ei enempää rakkautta voi avioparin välillä olla, kuin heillä kahdella."
Neito oli antanut miehelle lahjoja, ja mies puolestaan pyrki viettämään mahdollisimman paljon aikaa lähellä rakastettuaan. Kerran renkivouti saatiin jopa kiinni lumihangesta ilman housuja.
Kuvituskuva.
Rangaistus lapsenmurhasta oli mestaus. Tapausta oli kuitenkin vaikea tuomita, ja se vietiin ensin Turun hovioikeudelle, ja sieltä kuninkaalle, jolla oli ylin tuomiovalta. Koska syytetyt eivät osoittaneet katumusta, kuolemanrangaistuksen käyttöä emmittiin: ilman katumusta sielu ei pääsisi taivaaseen. Syytöntä ei haluttu tuomita: uomarinohjeissa 1500-luvulta todettiin, että on parempi vapauttaa syyllinen, kuin tuomita syytön.
Kietäväinen-Sirén kertoo oikeuden ehdottaneen naiselle valemestausta, jossa syytetty viedään mestauslavalle asti, jossa hän saa viimeisen mahdollisuuden tunnustaa. Tunnustuksen jälkeen tuomio voidaan panna täytäntöön, mutta mikäli sitä ei tulisi, voisi naisella olla mahdollisuus vapautua.
Kietäväinen-Sirén uskoo, että neito mestattiin, ja että myöhemmin myös avunannosta syytetty renkivouti koki saman tuomion.
– Voi olettaa, että molemmat pääsivät hengestään.
Onnellinen tarina säätyerot ylittävästä rakkaudesta
Oikeuteen päätyi myös tapaus Viipurin seudulta, jossa aatelisneito, muuan kapteenin tytär, rakastui isäänsä palvelleeseen ratsumieheen. Säätyero esti avioliiton, joten rakastavaiset päätyivät salavuoteuteen ja neito tuli raskaaksi. Naisen isä ei katsonut paria hyvällä.
– Neito kertoi oikeudessa, että kun hän kohtasi miehen ensimmäistä kertaa, ”oli kuin lämmintä vettä olisi valeltu sydämeni päälle”. He argumentoivat oikeudessa, että jumala on tarkoittanut heidät yhteen ja aviopariksi, mistä todisteena on rakastuminen ensisilmäyksellä.
Oikeudessa todistettiin todellista draamaa, kun nainen aneli isäänsä polvillaan siunaamaan liiton ja uhkasi tappaa sekä itsensä että syntymättömän lapsen. Isä puolestaan totesi näkevänsä tyttärensä ennemmin huorana kuin ratsumiehen vaimona, Kietäväinen-Sirén kertoo.
Tämäkin tapaus päätyi kuninkaan käsiteltäväksi, mutta päättyi lopulta onnellisesti. Oikeus salli rakastavaisten avioliiton. Perusteena ei kuitenkaan ollut ensisilmäyksellä syttynyt kipinä, vaan se, että naisen suku oli venäläistä perua. Aateluus ei siten ollut täysin varmaa, joten lakiin sallittiin tulkinnanvaraa ja naimalupa heltisi.
Hanna Kietäväinen-Sirénin väitöskirja ”Erityinen ystävyys. Miehen ja naisen välinen rakkaus uuden ajan alun Suomessa (n. 1650–1700)" tarkistetaan perjantaina 13. maaliskuuta Jyväskylän yliopistossa.
