Trump haluaa Helsingin huipputapaamisesta "monumentaalisen" – näissä paikoissa se voisi olla mahdollista

2:47img
Julkaistu 04.07.2018 19:19
Toimittajan kuva

Tommi Kolehmainen

tommi.kolehmainen@mtv.fi

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump toivoo saavansa viettää Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa kahdenkeskistä aikaa. Mikä olisi presidenteille sopivan jylhä kohtaamispaikka?

Trump on ilmaissut haluavansa tavata Putinin ensin kaksin, ennen kuin muut tapaamiseen osallistuvat tahot liittyvät kokoukseen, kertoo CNN.

Tieto on CNN:n mukaan peräisin huipputapaamisen suunnitelmat tuntevalta henkilöltä. Lähteen mukaan Trump haluaa enemmän aikaa kehittää johtajien välisiä suhteita.

Kesäkuisessa Singaporen-tapaamisessaan Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kanssa Trump vietti Kimin kanssa kahdestaan aikaa noin tunnin verran ennen niin sanottua virallista neuvotteluosuutta. Seuranaan heillä oli vain omat tulkkinsa.

Monumentaalisia suunnitelmia

Trump on CNN:n tietolähteen mukaan myös kertonut, että hän haluaa tapaamisen Putinin kanssa tuntuvan ”monumentaaliselta”, kuten tapana on ollut Venäjän ja Yhdysvaltain johtajien välisissä aiemmissa kokouksissa.

Kokouksen näyttämöstä on liikkeellä edelleen vain spekulaatioita, mutta monumentaalisiksi luokiteltavien kohteiden lista rajaa ainakin joitain vaihtoehtoja pois.

Toistaseksi poliisi on ainakin torpannut huhujen keskiössä paljon pyörineen Vantaan Königstedtin kartanon soveltuvuuden presidenttien kokouksen paikaksi.

Monumentaalinen tai ei, Vantaan vaihtoehto rajautui pois liian pienten pysäköintipaikkojen vuoksi.

Königstedtin kartano

Liian pienet parkkipaikat karsivat Vantaan Königstedtin edustuskartanon pois huipputapaamisen mahdollisten paikkojen listalta.

Perinteitä kunnioittavat puitteet tapaamiselle voisivat tarjota esimerkiksi Presidentinlinna tai Mäntyniemi, joissa maiden päämiehiä on tavannut historian aikana aiemminkin.

Vaihtoehdoiksi on väläytelty myös esimerkiksi Smolnaa, Säätytaloa, Messukeskusta ja Finlandia-taloa. 

Ulkoministeriö vahvisti keskiviikkona alkuillasta, että Finlandia-talo toimii Trumpin ja Putinin tapaamisen lehdistökeskuksena.

Tästä tiedosta ei kuitenkaan voi vetää vielä pitkälle meneviä johtopäätelmiä.

Presidentinlinna

Presidentinlinna lienee valtaosalle suomalaisista tuttu edustustila.

Tarpeeksi näyttävää?

Kruununhaassa Suomen Pankkia vastapäätä sijaitseva Säätytalo on julkisivunsa puolesta näyttävä, kenties jopa Trumpin makuun sopivan monumentaalinen.

Uusrenessanssityyliä edustava arvorakennus on nykyisin valtioneuvoston ja muun valtionhallinnon kokouksien ja edustustilaisuuksien käytössä.

Säätytalo helsinki / AOP

Säätytalon jyhkeä julkisivu, mausta riippuen kenties jopa monumentaalinen.

Alvar Aallon kynästä oleva Finlandia-talo on myöskin arkkitehtonisesti Suomen tunnetuimpia rakennuksia, joskin juuri hiljan on uutisoitu sen rapistuneen marmorijulkisivun olevan jälleen remontin tarpeessa.

Kuuluisin Finlandia-talossa isännöity huippukokous lienee vuoden 1975 ETYK-huippukokous.

Finlandia-talo_itainen_julkisivu_eastern_Facade_Photo_Katri_Pyynonen

Finlandia-talon julkisivu tullaan jälleen remontoimaan 2020-luvulla.

Tuoreimmat aiheesta

Trump ja Putin Suomessa