Trump määräsi pakotteita ydinsopimuksesta livenneen Iranin teräs- ja kaivosteollisuudelle – Trump haluaa tavata maan johdon kasvokkain

Yhdysvallat julisti Iranin vallankumouskaartit terroristijärjestöksi 8.4.2019
Valkoisen talon mukaan lisää sanktioita on luvassa, jos Iranin käytös ei muutu perusteellisesti.
Julkaistu 08.05.2019 22:21

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump reagoi nopeasti Iranin ilmoitukseen lakata noudattamasta osaa vuonna 2015 solmitun ydinsopimuksen rajoitteista. Trump ilmoitti heti keskiviikkoiltana Suomen aikaa uusista Iranin vastaisista pakotteista.

Pakotteet kohdistuvat Iranin teräs- ja kaivosteollisuuteen. Tätä perusteltiin sillä, että ne ovat Iranin suurimmat tulolähteet öljyteollisuuden jälkeen. Öljyteollisuus oli jo valmiiksi Yhdysvaltojen sanktiolistalla.

Lue myös: Iranin vetäytyminen ydinsopimuksesta nostattaa tunteita – Israelin Netanjahu: Heille ei voi sallia ydinasetta

Iran luopuu osittain vuoden 2015 ydinsopimuksesta

Valkoisen talon mukaan lisää sanktioita on luvassa, jos Iranin käytös ei muutu perusteellisesti.

Trump ilmoitti myös haluavansa tavata Iranin johtoa kasvokkain, jotta voisi sopia asioista heidän kanssaan.

Tuoreimmat aiheesta

Donald Trump