Ärhäkkä Trump ja vaisuhko Biden kohtasivat CNN:n vaaliväittelyssä: Trump syytti Ukrainan sodasta Bidenia

2:12img
Näin MTV:n kirjeenvaihtaja alusti Bidenin ja Trumpin tulevaa väittelyä.
Julkaistu 28.06.2024 06:05

MTV UUTISET – STT

Yhdysvalloissa marraskuun presidentinvaalien kärkiehdokkaiden vaaliväittely alkoi Suomen aikaa aamuyöstä kello neljän aikoihin.

Entinen presidentti, republikaanipuolueen esivaalit voittanut Donald Trump kohtasi väittelyssä demokraattipuoluetta edustavan istuvan presidentin Joe Bidenin.

Vaaliväittelyn järjestävän televisiokanava CNN:n mukaan väittelyn kärkiaiheita olivat muun muassa aborttioikeus, talous sekä Israelin ja Hamasin väliset taistelut Gazassa.

Puolitoistatuntisen väittelyn aikana Bidenin odotettiin pyrkivän vakuuttamaan, ettei hänen ikänsä haittaa toimintakykyä, kun taas Trump odotettiin pyrkivän viemään huomion pois tuomioistaan ja rikosoikeudenkäynneistään.

2:04img

Tältä se näytti: Biden jäätyi hetkeksi, Trump pääsi piikittelemään ehdokkaiden ensimmäisessä tv-väittelyssä.

Lue lisää: Asiantuntija: Biden sortui Trump-väittelyssä juuri siihen, mitä moni pelkäsi – "Vahvisti sitä huolta"

MTV:n kirjeenvaihtaja: Demokraattien kynnet menivät pilalle Bidenia katsoessaan – "Olemme kusessa"

Väittely alkoi taloudella ja aborttioikeudella

Vaaliväittely aloitettiin talousaiheilla.

Biden syytti edeltäjäänsä Trumpia taloustilanteesta, jonka Trump hänelle jätti kautensa päätteeksi. Bidenin mukaan talous oli vapaapudotuksessa ja koronapandemiaa oli hoidettu huonosti.

Trump syytti kauden päätteen ongelmista koronapandemiaa ja kehui taloustilanteen olleen historiallisen hyvä ennen tätä hänen tekemiensä veroleikkausten myötä. Nykyisestä inflaatiosta Trump syytti Bidenia.

Trumpin mukaan Bidenin ajan inflaatio tuhoaa maan.

Seuraavaksi väittelyssä siirryttiin aborttioikeuteen.

Biden toisti haluavansa palauttaa aborttioikeuden liittovaltion tasolla turvanneen Roe vastaan Wade -päätöksen. Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi vuosikymmeniä voimassa olleen ennakkopäätöksen Trumpin presidenttikautensa aikana nimittämien konservatiivituomarien avustuksella.

– Teit kamalan teon, Biden sanoi Trumpille viitaten Roe vastaan Waden kumoamiseen.

Trump toisti perätöntä väitettään siitä, että aiemmin abortteja olisi voinut tehdä vielä lapsen syntymän jälkeen.

Trump syytti Ukrainan sodasta Bidenia

Trump vihjasi Venäjän hyökkäyksen Ukrainassa alkaneen Bidenin vuoksi. Biden kutsui Trumpin väitettä täysin valheelliseksi.

– En ole eläissäni kuullut moista hölynpölyä, Biden sanoi.

Trump väitti voivansa saada sodan Ukrainassa loppumaan jo ennen kuin hän astuisi mahdollisen uudelleenvalintansa jälkeen virkaan. Biden varoitti, ettei Venäjän presidentti Vladimir Putin pysähtyisi sotatoimiensa kanssa Ukrainaan.

– Mitä luulette Nato-maille käyvän, Biden kysyi.

Sotilasliittoa ja Ukrainalle annettavaa tukea puolustanut Biden tiedusteli, aikooko Trump vetää Yhdysvallat pois Natosta, mutta suoraa vastausta Trumpilta ei kysymykseen saatu.

"Sinulla on kujakatin moraali"

Trump nosti väittelyssä esiin Bidenin pojan Hunter Bidenin saaman rikostuomion. Biden taas nosti esille Trumpin tuomion sekä sen, että tämä harrasti väitetysti seksiä pornonäyttelijä Stormy Danielsin kanssa samoihin aikoihin, kun Trumpin oma vaimo oli raskaana.

– Sinulla on kujakatin moraali, Biden sanoi.

Väittelyssä Trump kiisti jälleen väitetyn seksisuhteen.

Trump on todettu oikeudessa syylliseksi liikeasiakirjojen väärentämiseen, kun hän maksoi asianajajansa kautta hiljaiseksi Danielsin, oikealta nimeltään Stephanie Clifford.

Gazan tilanteesta puhuttaessa Trump sanoi Bidenin estävän Israelia voittamasta taistelua Hamasia vastaan. Trump sanoi Bidenin olevan nyt "kuin palestiinalainen".

Biden julisti tukevansa Israelia.

Trumpilta ei saatu suoraa vastausta kysymykseen siitä, kannattaisiko hän itsenäisen valtion luomista palestiinalaisille, jotta alueelle saataisiin rauha.

– Pitää katsoa, Trump vastasi.

"Ei käyttäydytä kuin lapset"

Väittelyn loppupuolella puheeksi tuli Bidenin ikä. 81-vuotias Biden korosti Trumpin olevan häntä vain kolme vuotta nuorempi, mutta paljon epäpätevämpi.

Kun Trumpilta kysyttiin hänen korkeasta iästään, hän korosti tekemiään kognitiivisia ja fyysisiä testejä sekä voittojaan golf-turnauksissa.

– Jos hän kävisi läpi viisi ensimmäistä kysymystä, hän ei osaisi vastata niihin, Trump kommentoi viitaten Bideniin ja kehui kuinka pitkälle hän itse saa golf-palloa lyötyä.

Trump väitti olevansa yhtä hyvässä kunnossa kuin kymmeniä vuosia sitten.

– Katsokaa mitä hän sanoo ja millainen hän on, Biden vastasi.

Tämän jälkeen he väittelivät golf-tasoituksistaan.

– Ei käyttäydytä kuin lapset, Trump sanoi.

– Sinä olet lapsi, Biden kuittasi takaisin.

Trumpilta ei suoraa vastausta vaalituloksen hyväksymiseen

Trump ei vastannut suoraan kysymykseen siitä, hyväksyykö hän tulevien presidentinvaalien tuloksen. Trump sanoi hyväksyvänsä tuloksen, jos vaalit ovat rehelliset ja lailliset.

Trump on jo aiemmin tänä vuonna vihjaillut, että demokraatit huijaisivat vaaleissa ja että vaalit eivät olisi rehelliset, jos Trump itse ei voittaisi. Samalla tavalla Trump väitti vuonna 2020 häviämiään vaaleja peukaloiduiksi.

Biden muistutti, ettei viime vaaleissa todettu minkäänlaista laajaa vaalivilppiä.

Lue myös: Yhdysvalloissa demokraatit ovat huolissaan Joe Bidenin johtoaseman kapenemisesta mustien äänestäjien keskuudessa - "Äänestän ennemmin rikollista kuin aasia"

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvaltain vaalit 2024