Hegsethin on määrä johtaa aktiivisessa palveluksessa olevia joukkoja, joihin kuuluu New York Timesin mukaan 1,3 miljoonaa ihmistä.
Yhdysvaltain seuraava presidentti Donald Trump on valinnut uutiskanava Fox Newsin juontajan Pete Hegsethin tulevan hallintonsa puolustusministeriksi.
Trump kertoo asiasta lausunnossa, joka on julkaistu hänen Truth Social -viestipalvelussaan.
Trumpin mukaan Hegseth on armeijan veteraani, joka on palvellut muun muassa Irakissa, Afganistanissa sekä Yhdysvaltain Guantanamo Bayn vankileirillä Kuubassa.
Hegsethin on määrä johtaa puolustusministeriön lisäksi aktiivisessa palveluksessa olevia joukkoja, joihin kuuluu New York Timesin mukaan 1,3 miljoonaa ihmistä.
New York Timesin mukaan Hegseth ei ole tavanomainen valinta puolustusministeriksi. Lehti kertoo hänen olleen kuitenkin Trumpin vannoutunut tukija tämän ensimmäisen presidenttikauden aikana.
Hegseth oli lehden mukaan muun muassa puolustanut Trumpin kanssakäymisiä Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kanssa sekä tukenut tämän pyrkimyksiä vetää yhdysvaltalaisjoukot kotiin ulkomailta. Lisäksi Hegsethin kerrotaan puolustaneen sotarikoksista syytettyjä sotaveteraaneja.
CIA:n johtoon ex-tiedustelupomo Ratcliffe
Trump kertoi aiemmin, että hän on nimennyt John Ratcliffen keskustiedustelupalvelu CIA:n johtoon. Ratcliffe oli Trumpin ensimmäisellä kaudella Yhdysvaltain kansallisen tiedustelun johtaja.
Trumpin mukaan Ratcliffesta on tulossa ensimmäinen ihminen, joka on ollut sekä kansallisen tiedustelun että CIA:n johdossa.
Uutiskanava CNN:n mukaan texasilainen Ratcliffe on tällä hetkellä yksi Trumpiin yhdistetyn America First Policy Institute -ajatushautomon osana toimivan Center for American Securityn puheenjohtajista.
CNN:n mukaan Ratcliffe julkisti kansallisen tiedustelun johtajana tiedusteluyhteisön jäsenten vastustuksesta huolimatta vahvistamattomia tietoja Venäjän vaikuttamisesta vuoden 2016 presidentinvaalien yhteydessä. Hänen arvostelijansa syyttivät tuolloin, että Ratcliffe käytti tiedustelutietoja auttaakseen Trumpia poliittisesti vuoden 2020 presidentinvaalien lähestyessä.
Ratcliffen nimitys Trumpin aiemmalla kaudella toimikin tärkeänä argumenttina Trumpin arvostelijoille, joiden mukaan tämä käytti tiedusteluyhteisöä hyväkseen omiin poliittisiin tarkoituksiinsa.
Noemista kotimaan turvallisuuden ministeri
Trump vahvisti myös valinneensa Yhdysvaltain kotimaan turvallisuuden ministerikseen Etelä-Dakotan kuvernöörin Kristi Noemin. Yhdysvaltalaismediat olivat jo raportoineet asiasta aiemmin omiin lähteisiinsä pohjaten.
Kotimaan turvallisuuden ministerin tehtävä on avainasemassa Trumpin sisäpoliittisen asialistan näkökulmasta. Rikossyytteiden ryvettämä liikemies sanoi kampanjansa aikana muun muassa karkottavansa miljoonia paperittomia siirtolaisia maasta sekä ryhtymään tiukkoihin toimiin Yhdysvaltain ja Meksikon välisellä rajalla.
Trumpin mukaan Noemilla on ollut tiukka linja rajaturvallisuuteen liittyen.
– Hän oli ensimmäinen kuvernööri, joka lähetti kansalliskaartin sotilaita auttamaan Texasia taistelemaan (presidentti Joe) Bidenin rajakriisiä vastaan, ja heidät lähetettiin yhteensä kahdeksan kertaa, Trump sanoo tiedotteessaan.
Trump on jo aiemmin julkistanut valinneensa Tom Homanin tulevaan hallintoonsa vastaamaan rajoista ja muun muassa edellä mainituista karkotuksista. Homan oli Yhdysvaltain maahanmuutto- ja tulliviranomaisen ICE:n virkaatekevänä johtajana Trumpin aiemmassa hallinnossa.
Trumpin mukaan Noem tulee työskentelemään läheisesti Homanin kanssa rajan turvaamiseksi.