Presidentti Donald Trumpin hallinto ei jäädytäkään avustusohjelmien rahoittamista.
Valkoinen talo vahvisti asian keskiviikkoiltana. Jäädytysaikeet oliva osa Trumpin pyrkimyksiä leikata niitä hallinnon menoja, jotka eivät ole hänen agendansa mukaisia.
Liittovaltion viranomaiset estivät jo viime yönä osan presidentti Trumpin hallinnon suunnittelemista avustusohjelmien rahoituksen jäädyttämisistä, kertoi Yhdysvaltain media, muun muassa CNN ja NBC News.
NBC:n mukaan tuomari Loren AliKhan antoi päätöksensä vain minuutteja ennen kuin jäädytyksen oli määrä astua voimaan paikallista aikaa tiistaina iltapäivällä.
Tuomarin määräys koski vain osaa jo hyväksytyistä apurahoista ja esti niiden maksujen keskeyttämisen. AliKhan määräsi väliaikaisen eston, jotta hän saa aikaa tarkastella eri järjestöjen yhteiskannetta, jonka he ovat jättäneet jäädytysaikeiden vuoksi.
Estomääräys on voimassa ainakin maanantaille. Tuolloin on määrä järjestää lisäkuuleminen asiasta.
Jäädytyksestä voi valittaa
Jäädytys on osa Trumpin hallinnon pyrkimyksiä leikata niitä menoja, jotka eivät ole uuden hallinnon agendan mukaisia. Hallinnon mukaan tavoitteena on arvioida, ovatko avustusohjelmat linjassa Trumpin tavoitteiden kanssa, kirjoittaa NBC.
– Tämä ei ole kaiken kattava tauko liittovaltion avustus- ja apurahaohjelmissa, lehdistösihteeri Karoline Leavitt sanoi ensimmäisessä Valkoisen talon tiedotustilaisuudessaan.
Leavittin mukaan jäädytys kohdistuu enemmän demokraattipuolueen prioriteetteihin. Kaikki virastot voivat hänen mukaansa myös vedota hallintoon pitääkseen rahoituksensa. Hän sanoi, että Valkoisen talon budjettivirasto (OMB) ottaa asian tarkasteluun, jos virastot ovat sitä mieltä, että ohjelmat ovat tarpeellisia ja Trumpin hallinnon agendan mukaisia.
"Rahoitusta ei voi vetää pois hetken mielijohteesta"
Jäädytysten perustuslaillinen pohja on epäselvä, sillä Yhdysvaltain perustuslaissa todetaan, että kongressin tehtävänä on määrätä veroista ja rahan käytöstä, kertoo NBC.
– Perinteisesti kukkaron valta on kongressilla, perustuslakioikeuden professori Gillian Metzger kertoi uutistoimisto AFP:lle.
– Jos otat sen pois, sinulle jää kongressi, joka ei todellakaan voi tehdä paljon mitään, jos presidentti ei peräänny, Georgetownin yliopiston lakiasiain keskuksen professori Josh Chafetz sanoi puolestaan NBC:n mukaan.
Yli 20 osavaltion demokraattioikeusministerit pyrkivät niin ikään yhteiskanteella estämään jäädytyksien voimaantulon.
New Yorkin osavaltion oikeusministerin Letitia Jamesin mukaan Trumpilla ei ole valtuuksia jäädytykseen. Hänen mukaansa päätös asettaa ihmiset vaaraan ja on selvästi perustuslain vastainen.
– Presidentti ei voi päättää, mitä lakeja pannaan täytäntöön ja kenen kohdalla. Kun kongressi osoittaa rahoitusta ohjelmalle, presidentti ei voi vetää sitä rahoitusta hetken mielijohteesta, hän lisäsi NBC:n mukaan.